Terveydenhuollon henkilöstön rikkeet yleistyneet

Terveydenhuollon valvontaviranomaiset joutuvat puuttumaan yhä useammin alan työntekijöiden töppäilyihin. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira poisti viime vuonna ammatinharjoittamisoikeuden 36:lta alalla työskentelevältä. Heistä kahdeksan oli lääkäreitä ja 23 hoitotoimen harjoittajaa.

Vuonna 2007 oikeudet menetti 13 työntekijää.

Myös terveydenhuollon väestä ja organisaatioista tehdyt kantelut ja ilmoitukset ovat lisääntynyt selvästi. Ilmoittajina ovat apteekki, poliisi ja työnantaja.

Sen sijaan potilaiden ja omaisten tekemien kantelujen määrä on pysynyt aiempien vuosien tasolla eli noin 300:ssa.

Valvira on erityisen huolissaan sairaanhoitajista ja lähihoitajista tehtyjen ilmoitusten yleistymisestä. Heistä ilmoituksen tekee useimmin työnantaja, ja syynä on yleisimmin työntekijän lääkevarkaus tai työskentely päihtyneenä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.