Terveydenhuoltoa koskevat kantelut lisääntyneet

Potilaat kantelevat yhä useammin hoitohenkilökunnan epäasiallisesta käytöksestä ja kohtelusta.

Lääninhallitukset vastaanottivat viime vuonna ennätysmäärän terveydenhuoltoa koskevia kanteluita. Kanteluista noin puolet koski hoitovirhe-epäilyä ja palvelujen saatavuutta, mutta toinen puoli lääkärin tai hoitohenkilökunnan epäasiallista käytöstä tai kohtelua.

Myös potilasasiamies on neuvonut tekemään muistuksia, kun kiiretilanteessa henkilökunnan suusta on päässyt sammakkoja.

- Ammatinharjoittajan kuuluu myös sietää tällaista tunnepitoista kuormitusta. Varmasti erityissairaanhoidossa voi tulla paljon sellaisia tilanteita kiireessä, sanoo Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin potilasasiamies Elina Lohva.

Lääkärin tai hoitohenkilökunnan epäasiallinen käytös tai informaation puute olivat useasti viime vuonna lääninhallituksiin ja terveydenhuollon oikeusturvakeskukselle saapuvien kanteluiden aiheina. Muun muassa Etelä-Suomen lääninhallitus otti vuonna 2005 vastaan 390 ilmoitusta tai kantelua. Viime vuonna määrä oli noussut jo 446:een. Länsi-Suomessakin kanteluja oli viime vuonna jo 334, kun taas edellisvuonna lähes 30 tapausta vähemmän. Niin ikään Oulun lääninhallitus vastaanotti viime vuonna 93 ilmoitusta tai kantelua eli määrä oli noussut muutamalla kymmenellä edellisvuodesta.

Kanteluista paikoittan jopa puolet sisälsi maininnan huonosta kohtelusta.

- Näitä tulee esiin myös sellaisten kantelujen yhteydessä, jossa puhutaan hoitovirheestä. Jos potilas on saanut huonoa kohtelua, niin silloin hän saattaa ehkä helpommin kannella jostain muusta asiasta, esimerkiksi hoidossa tapahtuneesta virheestä. Siinähän ei aina tarvitse olla kysymyksessäkään kovin vakavakaan hoitovirhe, selventää lääninlääkräi Antero Heloma.

Rangaistuksena lääkäriä tai hoitajaa voidaan kehottaa kiinnittämään vastaisuudessa asiaan huomiota tai hän voi saada asiasta huomautuksen.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.