Terveyskeskusten lääkärinajat tuhraantuvat todistusten kirjoittamiseen

Lääkärintodistusten jatkuva kirjoittaminen ruuhkauttaa terveyskeskusten vastaanottoja.

Jopa kolmannes terveyskeskusten lääkärinajoista menee sairauslomatodistusten kirjoittamiseen.

Terveyskeskukset ovat lopen kyllästyneitä todistusrumbaan, joka ruuhkauttaa vastaanottoja ja jonka viemä aika on pois hoitoa tarvitsevilta potilailta.

Esimerkiksi Vantaalla lääkärintodistusta hakevia on ollut pahimpien flunssa-aaltojen aikaan reilusti yli 30 prosenttia potilaista, kirjoittaa aamun Helsingin Sanomat.

Työnantajat vaativat lyhyistäkin poissaoloista lääkärintodistuksia, vaikka potilas ei muuten koe olevansa hoidon tarpeessa.

Moni kunta onkin tämän vuoden aikana tehnyt periaatepäätöksen, ettei niiden terveyskeskuksissa enää anneta lääkärinaikoja pelkän todistuksen kirjoittamiseen, jos itse sairaus ei vaadi hoitoa. Lääkärintodistus on korvattu sairaanhoitajan kirjoittamalla todistuksella.

Myös ajokorttia tai harrastusta varten todistusta pyytäviä terveitä aikuisia on alettu ohjata yksityislääkärille.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.