Thaimaalaiset kaksoisvoittoon marjastuksen MM-kisoissa

Kaikkien marjastajien yhteissaalis tunnin poimimisen jälkeen oli huimat 938,2 kiloa puolukkaa.

Thaimaalaisjoukkueet ovat ottaneet kaksoisvoiton marjastuksen MM-kisoissa Suomussalmella.

Voittajajoukkue poimi yhden tunnin aikana puolukoita kaikkiaan 44,8 kiloa. Toiseksi tulleen joukkueen saalis oli 42,5 kiloa. Kilpailun kolmanneksi sijoittui viime vuoden voittaja, suomussalmelainen Ämmän Betoni. Joukkueen marjasaalis oli 38,7 kiloa.

Lasten sarjassa voittanut joukkue ahkeroi tunnin aikana 17,8 kilon puolukkasaaliin.

Marjanpoimintakisoihin osallistui 38 kolmihenkistä joukkuetta. Henkilökohtaiseen sarjaan oli ilmoittautunut 12 marjastajaa.

Kaikkien marjastajien yhteissaalis tunnin poimimisen jälkeen oli huimat 938,2 kiloa puolukkaa. Kisajärjestäjien mukaan puolukkaa oli paikoitellen jopa hyvin.

Tänä vuonna marjastuksen maailmanmestaruudesta kisattiin 10. kerran. Marjanpoiminnan MM-kisat järjestää vuosittain Arktiset Aromit ry.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.