THL: Näin koronavirus voi tarttua – paniikkiin ei syytä

Arabian niemimaata koettelevaa koronavirusta on havaittu yksittäisiä tapauksia myös Euroopassa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Suomessa syytä paniikkiin ei kuitenkaan ole.

– Tietysti virus on vaarallinen, tiedetään, että sairastuneista yli puolet on menehtynyt virusinfektioon. Viruksen tarttuminen ihmisestä toiseen edellyttää kuitenkin tiivistä ja pitkäaikaista kontaktia sairaan ihmisen kanssa, kertoo MTV3:n Huomenta Suomessa vieraillut tutkimusprofessori Ilkka Julkunen.

Uudenlainen koronavirus on aiheuttanut yhteensä 20 ihmisen kuoleman eri puolilla maailmaa. Maailman terveysjärjestö WHO kertoi eilen kahdesta uudesta tietoonsa tulleesta kuolemasta. Kuolemantapauksista 15 on peräisin Arabian niemimaalta. Tapauksia on todettu myös Jordaniassa, Saksassa, Britanniassa ja Ranskassa.

Virus on sukua sarsille, joka aiheutti vuonna 2003 alkaneen epidemian. Sairastuneilla on muun muassa korkea kuume, yskää ja hengitysvaikeuksia.

Tauti on Julkusen mukaan levinnyt ihmisiin mahdollisesti eläimen eritteistä tai ulosteista. Arabian niemimaalla matkaileville Julkusella on selkeä ohje.

– Jos oireita alkaa ilmaantua 10–20 päivää matkustuksesta, hakeutukaa lääkärihoitoon.

Julkusen mukaan taudin havaitseminen vaatii laboratoriotutkimuksia, jotta sen erottaisi tavallisesta kevätflunssasta.

Rokotetta virusta vastaan kehitellään Julkusen mukaan parhaillaan tutkimuslaitoksissa eri puolilla maailmaa.

– Sarsiinkin kehitettiin nopeasti ns. kandidaattirokotteita, joihin ei kuitenkaan ollut suurta käyttötarvetta. Samaa toimintatapaa tässäkin noudatetaan.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.