THL: Sikainfluenssa lisääntyy lähiviikkoina

Laajan sikainfluenssaepidemian puhkeaminen Suomessa antaa yhä odottaa itseään. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan ainoat tietoon tulleet epidemiat ovat olleet Dragsvikin varuskunnassa ja espoolaisessa päiväkodissa.

- Tilanne ei ole mitenkään radikaalisti muuttunut viime viikkoina. Sairastumisten määrä on pikkuhiljaa kasvanut, mutta se on ollut tasaista kertymistä, sanoi THL:n ylilääkäri Markku Kuusi.

Paikalliset epidemiat saattavat Kuusen mukaan olla merkkejä siitä, että H1N1-virus lähtee leviämään reippaammin muutaman viikon sisällä.

Suomessa oli puoleen päivään mennessä varmistettu 232 sikainfluenssatapausta. Kuusen mukaan todellinen tartunnan saaneiden määrä on joitakin kertoja tätä suurempi, koska kaikista oireilleista tai epäillyistä ei ole otettu kokeita.

Viestimet julkaisivat alkuviikosta tietoja, joiden mukaan sikainfluenssaa olisi tavattu 13 helsinkiläiskoulusta ja yhdestä päiväkodista. Kaupungin epidemiologi sanoi tänään, että kyse on ollut pelkistä epäilyistä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.