Thors: Perheenyhdistämishakemusten käsittelijät avainasemassa

Maahanmuuttoministeri Astrid Thors (r.) ei ota kantaa somalialaisten perheenyhdistämishakemuksia koskeviin vilppiepäilyihin. Niitä voivat kommentoida hänen mielestään vain hakemusten käsittelijät.

Helsingin Sanomien mukaan perheenyhdistämishakemukset ovat lisääntyneet rajusti ja niihin epäillään liittyvän vilppiä. Lehti kertoi tänä aamuna, että sisäministeriö epäilee osaa somalialaisten tekemistä hakemuksista perusteettomiksi.

Thors sanoo, että jos somalialaistyttöjä epäillään tuodun Suomeen piioiksi tai kakkosvaimoiksi, asian tutkiminen kuuluu vähemmistövaltuutetulle. Toisaalta tänä vuonna tulleista perheenyhdistämishakemuksista noin puolet on hylätty, ministeri kertoo.

Helsingin Sanomien mukaan somalialaisten tekemät perheenyhdistämishakemukset ovat lisääntyneet rajusti. Thorsin mukaan ruuhka on ollut odotettavissa. Hakemusten määrä lisääntyi alkuvuonna, koska monet halusivat saada asiansa käsittelyyn ennen ulkomaalaislain tiukentumista elokuun alussa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.