Tiedustelupäällikkö Talouselämässä: Venäjän järjestelmä murtuu

Venäjä on historiallisessa murrosvaiheessa tai vallankumouksen partaalla, arvioi Suomen sotilastiedustelun päällikkö.

Lippueamiraali Georgij Alafuzoff sanoo Talouselämä-lehden haastattelussa, että edessä voi olla järjestelmämuutos. Alafuzoffin mukaan Venäjän uusi johto päättää korjausliikkeistä ensi kesään mennessä.

Venäjältä on Alafuzoffin mukaan hävinnyt, viety tai varastettu omaisuutta 2000-2500 miljardia euroa 20 vuodessa. Tämä on kymmenen kertaa enemmän kuin Venäjän valtion vuotuinen budjetti.

Jos Suomesta tulisi sotilasliitto Naton jäsen, Venäjä reagoisi siihen talouspoliittisin keinoin, Alafuzoff uskoo. Suomi ja Venäjä eivät keskustelisi jäsenyyden jälkeen esimerkiksi puutulliasioissa tasavertaisesti.

Alafuzoff arvioi, ettei Suomen tarvitse huolestua Venäjän sotilasmenojen kasvusta. Venäjä pyrkii rahalla pysäyttämään asevoimiensa rappeutumisen.

Lippueamiraalin mielestä Suomen puolustusvalmius on tasolla, joka vastaa Venäjän mahdollista uhkaa. Hän sanoo, ettei Suomeen kohdistu uutta painetta Venäjältä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.