Tietyöt paljastivat vanhan linnoitteen osan Espoossa

Museovirasto tutkii Espoon Ruukinrannassa ensimmäisen maailmansodan aikaisen suojahuoneen rauniota. Löytö tehtiin tietöiden yhteydessä ja se jää osittain Turun moottoritielle rakennettavan rampin alle. Museovirasto on antanut luvan purkaa suojahuoneen tarpeellisilta osin, kun tutkimukset on tehty.

Maastotutkimukset tehdään ensi viikon ja parin seuraavan viikon aikana.

Suojahuone on ollut osa linnoitusta, jonka venäläiset rakennuttivat 1914--1918 Helsingin ympärille. Se on ollut suuri varasto tai miehistösuoja. Linnoitteet olivat osa Venäjän silloisen pääkaupungin Pietarin puolustusta ja Suomi tuolloin osa Venäjää. Samanlaisia suojahuoneita on löytynyt linnoitusvyöhykkeeltä myös nykyisen Helsingin ja Vantaan alueilta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.