Tiilikainen: Suursaaren eteläpuolinen putkilinjaus mahdollinen

Viro torjui aiemmin syksyllä putken ympäristöselvitysten tekemisen omilla talousvesillään.

Kiistellylle Itämeren kaasuputkelle tunnustellaan vielä myös Suomenlahdella Suursaaren eteläpuolelta kulkevaa linjausvaihtoehtoa.

Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) kertoi toimittajille Oslossa Pohjoismaiden neuvoston kokouksessa saaneensa Venäjän varaluonnonvarainministeriltä viestin, jonka mukaan asiaan voidaan palata ja heillä on valmiutta virkamiesvalmisteluihin.

Mistään työryhmästä ei kuitenkaan ole sovittu. Tiilikaisen mukaan kyse on ympäristövaikutusten arvioinnin suorittavan putkiyhtiö Nordstreamin ja Venäjän välisestä asiasta.

Kiistelty merenalainen kaasuputki kulkisi tässä vaihtoehdossa Venäjän vesillä Suursaaren eteläpuolelta.

Suomi on toivonut putkelle ympäristösyistä eteläisempää linjausta.

Paineet siirtyivät Suomen vesialueelle sen jälkeen, kun Viro aiemmin syksyllä torjui putken ympäristöselvitysten tekemisen omilla talousvesillään.

Tiilikainen sanoi ymmärtävänsä hyvin Ruotsin tänään Oslossa esittämän vaatimuksen, jonka mukaan putkilinjauksen siirtäminen Gotlannin vesiltä idemmäs on selvitettävä. Siinä, että Ruotsi toi oman kantansa julki ennen Pohjoismaiden ympäristöministerien kokoontumista, Tiilikainen ei nähnyt mitään paheksuttavaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.