Tiukentuva laki vähentänee nuorten tupakanostoyrityksiä

Aikuisten välinpitämättömyys on suurin este alaikäisten tupakoinnin vähentämiselle. Tätä mieltä on tupakanvastaisen Suomen ASH -järjestön toiminnanjohtaja Mervi Hara.

Tupakkalaki tiukentui viime vuonna niin, että yhdenkin savukkeen myyminen tai välittäminen alaikäiselle muuttui rikokseksi. Tänä ja viime vuonna toteutetun kouluterveyskyselyn tulokset kuitenkin kertoivat, että 61 prosenttia vähintään kerran viikossa tupakoivista yläkoululaisista hankki savukkeensa muilta aikuisilta kuin kavereilta tai omilta vanhemmilta.

– Tämä kertoo siitä, että valitettavan monella aikuisella ei ole käsitystä omasta vastuusta, sanoo puolestaan tutkija Hanna Ollila Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta.

Myynti- ja välittämiskiellosta huolimatta noin joka neljäs 16-18-vuotias pystyy Ollilan mukaan tupakoimaan päivittäin. Hän arvelee, että muiden aikuisten lisäksi savukkeiden ostajia löytyy parhaiten juuri täysi-ikäiseksi tulleista kavereista.

– He eivät varmaankaan hirveästi mieti, että välittäminen on kiellettyä ja siitä on seurauksia. Jos vanhemmat vaikka kuulevat, että lapsi on saanut tai ostanut tupakkaa täysi-ikäiseltä kaveriltaan, siihen ei todennäköisesti puututa yhtä herkästi kuin jos hakija on joku muu aikuinen.

Lain tiukennus herättää toiveikkuutta

Sekä Hara että Ollila suhtautuvat toiveikkaasti vuodenvaihteessa voimaan tulevaan tupakkalain tiukennukseen. Sen seurauksena savukkeita on säilytettävä myyntipaikoissa siten, että ne eivät näy asiakkaille. Ostotilanteessa asiakas pyytää myyjältä haluamansa tuotteen tai voi saada häneltä listan, jossa luetellaan myynnissä olevat tuotteet.

Muutoksella pyritään rajoittamaan savukkeiden tarjontaa ja markkinointia lasten arjessa. Viranomaiset ja terveysjärjestöt ovat pitäneet tupakkatuotteiden esilläpitoa yhtenä markkinointikeinona.

– Kun lapset ja nuoret eivät näe savukkeita myymälässä paraatipaikalla karkkien vieressä, sillä voidaan vaikuttaa siihen, että he eivät miellä tupakkatuotteiden olevan normaali osa aikuisten elämää, Hara sanoo.

Ollila arvioi, että tupakkatuotteiden tavaramerkkejä ei uudistuksen jälkeen enää opita yhtä automaattisesti kuin nyt. Myös alaikäisen kynnys yrittää ostamista kohoaa, kun savukeaskia ja tiettyä merkkiä täytyy myyjältä erikseen pyytää.

Kaveripiirillä suurin vaikutus

Tutkijan mukaan nuorten tupakoinnin aloittamiseen vaikuttaa olennaisesti se, miten yleiseksi tapa mielletään kavereiden ja oman ikäisten keskuudessa. Vastaavantyyppinen tupakan esilläpitokielto on ollut voimassa Irlannissa pari vuotta, ja siellä mielikuvat tupakoinnin yleisyydestä omassa ikäryhmässä ovat muuttuneet.

– Ennen esilläpitokieltoa 62 prosenttia nuorista uskoi, että yli viidesosa heidän ikäisistään polttaa. Tiukennuksen jälkeen osuus putosi muutamassa kuukaudessa 46 prosenttiin, Ollila kertoo.

Ollila arvioi, että esilläpitokiellon vaikutuksen nuorten tupakoinnin yleisyyteen alkavat näkyä vasta useamman vuoden aikavälillä.

– Ei varmaan voida puhua mistään nopeasti tapahtuvasta dramaattisesta pudotuksesta. Esilläpitokielto tulee tukemaan sitä laskua, mikä nuorilla jo on tupakoinnin yleisyydessä käynnissä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.