Toimeentulotukimenot räjähtivät kasvuun

Kuntien toimeentulotukimenot ovat lähteneet viime vuonna rajuun nousuun eikä sille näy vielä loppua. Menojen äkillisen kasvun syynä on työttömyys, joka on ajanut toimeentulotuen asiakkaiksi muun muassa ylivelkaantuneita lapsiperheitä.

Esimerkiksi Kokkolan sosiaalitoimiston tukiluukulla on kirjattu alkuvuoden aikana jo satoja uusia asiakkaita.

- Meillä on paljon sellaisia, jolla on hirveitä velkoja ja siihen tulee vielä työttömyys. On se kamalaa, sanoo Kokkolan sosiaalitoimiston asiakasneuvoja Arja Linnanmäki.

- Meillä on näkynyt nämä ylisuuret asuntolainat nyt vähän samalla tavalla kuin ne näkyivät joskus 1990-luvun alkupuolen lama-aikana, johtava sosiaalityöntekijä Risto Vähämaa vahvistaa.

Koko maassa toimeentulotuen menot saatiin kuriin ja jopa laskemaan 2000-luvulla. Nousu lähti liikkeelle 1,5 vuotta sitten, ja viime vuonna listattiin jo kymmenien miljoonien eurojen lisälasku.

Kaikkiaan tuen saajia on jo liki 400 000.

Katso Outi Airolan raportti Kokkolasta

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.