Toimikunta selvittää Etelä-Suomen metsien suojelun

Etelä-Suomen ja Pohjanmaan metsien suojeluselvityksen jatkotyö ohjataan valtioneuvoston asettamalle toimikunnalle.

Esityksen laajapohjaisen toimikunnan kokoonpanosta tekee ympäristöministeriö. Alunperin jatkotyötä kaavailtiin työryhmälle, jonka olisi asettanut ympäristöministeriö. Ympäristöministeriö lähetti kuluvan viikon alussa jäsenpyynnöt yli 20:lle taholle.

Toimikunta päästään asettamaan näillä näkymin marraskuussa, kerrottiin ympäristöministeriöstä tänään. Toimikuntaan pyydetään edustajat ministeriöiden lisäksi metsänomistajajärjestöistä, metsäteollisuudesta, Metsähallituksesta, metsäalan toimintajärjestöistä, luonnonsuojelujärjestöistä sekä metsien virkistyskäyttöä edustavasta tahosta.

Ekologinen selvitys Etelä-Suomen ja Pohjanmaan metsien suojelutarpeesta julkistettiin syyskuun puolivälissä. Jatkossa on tarkoitus muun muassa pohtia, minne suojelua kohdistetaan ja miten se rahoitetaan.

Metsätahot vetosivat Hemilään

Useat metsäalaa edustavat tahot ilmaisivat tyytymättömyytensä tähänastiseen Etelä-Suomen metsien suojelua koskevaan selvittelytyöhön.

Selvittelytyön katsotaan tapahtuneen vastoin kansallisen metsäohjelman henkeä. Tahot esittivät maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilälle, että valtioneuvosto asettaisi laajapohjaisen, suojelun kokonaistarvetta selvittävän työryhmän. Sama työryhmä ottaisi huomioon metsien käytön taloudelliset ja sosiaaliset näkökohdat.

Kannanoton olivat allekirjoittaneet Metsäteollisuus ry, MTK ja SLC, Metsähallitus, Koneyrittäjien liitto, Metsäalan Kuljetusyrittäjät, Metsäalan Toimihenkilöliitto, Metsäkeskusten yhteistyöryhmä, Metsänhoitajaliitto, Puu- ja erityisalojen liitto. Allekirjoittajien mielestä Etelä-Suomen metsien suojelun kehittäminen on hajonnut osiin eli ekologiset perustelut on irrotettu erilliseen metsien käytön taloudellisista ja sosiaalisista näkökohdista.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.