Toimittajan kommentti Talvivaaran piinaviikosta: Sensuuria ja sympatiaa

Oli helmikuun 23. päivä vuonna 2005 kun ajelin Sotkamon Tuhkakylässä huolestuttavan kapeata metsäautotietä. Ympärillä oli puolentoista metrin kinokset. Yhtään ohituspaikka tiellä ei näkynyt.

Edellä meni kaksi autoa. Niissä matkustivat Talvivaara Kaivososakeyhtiön toimitusjohtaja Pekka Perä, yhtiön silloinen tekninen johtaja ja Geologian tutkimuskeskuksen edustaja.

Autot pysäköitiin kaksion kokoisen soramontun reunoille, tilaa oli juuri ja juuri riittävästi. Olimme saapuneet Talvivaaran kaivoksen ensimmäiselle sorakuopalle. Tuossa kuopassa muhi malmikasa, joka sisälsi jymyuutisen ja mahdollisuudet Kainuun talousihmeeseen.

Bakteerit töihin

Yhtiön tekninen johtaja kertoi soramontussa MTV3 uutisten haastattelussa, että yhtiön kokeilema bakteeriliuotusmenetelmä nikkelin erottamiseksi malmista saattaisi toimia myös kylmissä olosuhteissa. Samalla menetelmällä oli erotettu jo pitkään kuparia esimerkiksi Chilessä, mutta siellä oli eri kelit.

Juttu oli tietenkin ykkösjuttu illan Seitsemän ja Kymmenen uutisissa. Mahdollisuudet näyttivät valtavilta ja osoittautuivat parisssa vuodessa myös todeksi. Pekka Perä puhkui soramontun pohjalla intoa kuin partiopoika.

- Osinkoja maksetaan vuonna 2012 ja ne ovat hyviä, hän sanoi uutisjutussani.

Siitä on nyt siis pian kahdeksan vuotta. Osinkoja ei ole vielä maksettu. Miksi yksi kaikkien aikojen suurimmista suomalaisista liikeideoista lähti lapasesta?

Todellinen Aurinkokuningas

Niin, lähtikö se? Ei vielä. Mutta nyt yhtiö on ankarassa nalkissa.

Talvivaara rakennettiin hirmuisella vauhdilla ja mittakaava oli Suomessa poikkeuksellisen suuri. Siinä rytinässä kaivosyhtiö ja sen johto keskittyivät luonnollisesti projektin läpivientiin. Keskeiset rekrytoinnit palvelivat itse tuotantoa, lupaehtojen täyttämistä ja siihen tarvittavaa asiantuntemusta. Mutta muutama asia unohtui.

Yksi suurimmista hoitamatta jääneistä asioista oli viestintä ja sen asiantuntijarekrytoinnit. Niitä ei varmaankaan pidetty yhtiön johdossa kiirellisimpinä ajatuksina, kun media hehkutti jo muutenkin Kainuun uutta rahasampoa. Pekka Perä oli todellinen Aurinkokuningas ja otsikoita riitti.

Mutta viestintään olisi pitänyt kansainvälisten kokemusten ja esimerkkien vuoksi panostaa jo heti alusta. Olisi pitänyt palkata tiedottajia ja tiimin vetäjäksi kokenut viestintäalan ammattilainen. Jos näin olisi menetelty olisi säästytty monilta ikäviltä uutisilta.

Kuraa ja rapaa

Viestinnän ammattilaiset olisivat ainakin varoitelleet niistä riskeistä ja miinoista, jotka valtavan tuotannon ylösajoon ja uuteen liuotusmenetelmään liittyivät. Puhumattakaan varoituksen sanoista siinä vaiheessa vielä "mahdollisten" ympäristöongelmien tuomasta loputtomasta mediavyörytyksestä. Kokonaan yhtiöltä jäi varautumatta siihen, että kansalaismielipide Kainuussa voi kääntyä sitä vastaan ja myrkyttää paikallisten ihmisten keskinäiset välitkin, kuten nyt on käynyt. Viime aikoina kainuulaiset ovat saaneet merkittävää tukea ympäristöjärjestöiltä, joiden mediaosaaminen on vahvaa.

Sitä emme tiedä olisiko yhtiön johto ottanut media- ja viestintäammattilaisten varoitukset todesta. Kunnon resursseilla varustettu viestintäyksikkö olisi joka tapauksessa ammatti-ideologiansa mukaisesti laatinut kriisiviestintäsuunnitelmat. Niitä olisi parhaassa tapauksessa jopa testattu ja harjoiteltu kuten yhtiö harjoittelee muita turvallisuusasioita kaivosalueella. Tämä unohtui ja siitä maksetaan nyt karmean kallista laskua.

Viestintään panostaminen heti alussa olisi luonut yhtiöstä erilaisen kuvan myös ympäristötoimijana. Kun mediaosaamista ei yhtiössä aluksi ollut, sen ympäristöosaamisestakin syntyi väärä kuva, koska siitä ei osattu viestiä. Syntyi ketjureaktio, jossa median luottamus alkoi karista ja sen jälkeen uskottavuuden hankkiminen on tuskallinen tie. Sitä kuraista tietä tarpoo yhtiön viestintäväki - edelleenkin kovin ohut. He ovat kohtuuttoman tehtävän edessä juuri nyt hypättyään liikkuvaan junaan vasta tänä vuonna.

Piinaviikon saldo

Olen käynyt Talvivaarassa työmatkalla reilusti yli 20 kertaa viimeisen seitsemän vuoden aikana. Sinä aikana ei ole tullut epäilystä siitä etteikö yhtiö jossakin vaiheessa saisi asiansa kuntoon. Mutta nyt on pakko myöntää, että tällä viikolla uskoni on horjunut. Yhtiö on nyt oikeasti kuilun partaalla, aurinko on laskenut.

Kysymys ei ole siitä, etteikö Talvivaara edelleenkin tekisi kaikkensa. Päinvastoin, nyt siellä vasta tehdään töitä ennemmän kuin ehkä ihmiset oikeasti jaksaisivatkaan.

Kysymys on siitä, riittääkö se enää mihinkään. Onko syöksykiito niin hallitsematon ettei sitä inhimillisillä voimavaroilla enää pidetä kasassa.

Iso uutinen voi syntyä ainakin kahdella tavalla. Viranomaiset voivat nyt ottaa käyttöön kovemmat otteet ja ryhtyä pakkotoimiin. Paine Kainuun Ely-keskusta kohtaan on niin valtava joka suunnasta, että on ihme jos jotakin uutta ei tapahdu.

Toisalta yhtiö voi ajautua tilanteen kriisiydyttyä vain ongelmasta toiseen. Joudutaan esimerkiksi siirtämään vesimassoja häiriötilanteesta johtuen jatkuvasti sellaisiin paikkoihin joihin ne eivät kuulu. Vettä on kaivosalueella valtavasti ja patoaltaista loppuu tila. Huolestuttavia seikkoja on pulpunnut tällä viikolla sieltä ja täältä.

Talvivaara oli jo saamassa ympäristöhaittansa kuriin ja viranomaisetkin tunnustivat asian. Nyt sitä ei muista enää kukaan.

Tuli uusi kriisi, joka synnytti epäluottamuksen asioihin, joita ei ole laajasti osattu edes epäillä. Moni on luottanut siihen, että kansainvälinen pörssiyhtiö ei voi leikkiä tulella - tai siis vedellä.

Totta ja tarua

Mediassa on esiintynyt viimeisen parin vuoden aikana räikeitä virheitä Talvivaaran toiminnasta. Yhtiön ongelmista monet ovat ottaneet ilon irti.

Kysymys on usein äärimmäisen tärkeistä pikkuseikoista, jotka on joko tietoisesti tai huonon asiantuntemuksen vuoksi uutisoitu puutteellisesti. Varsinaisia virheitä on vaikea osoittaa, mutta asiat, termit, mittayksiköt ja kemialliset aineet ovat olleet joskus aivan umpisolmussa.

Kun iso mediavyörytys lähtee liikkeelle kuten tällä viikolla, niin siinä kuka tahansa uutisoinnin kohde hörppää (jäte)vettä. Kun kuvissa vesi virtaa vuolaana altaasta ulos, median kuluttajille syntyy tietenkin käsitys, että kaikki se mikä kuvissa näkyy menee luontoon.

Talvivaaran pohjoispään vuodossa, joka oli kaikissa uutiskuvissa monta päivää - kun muuta kuvauspaikkaa ei ollut - vesi virtasi vain lyhyen ajan suoraan luontoon. Sen jälkeen vesi virtasi talteen jälkikäsittelyaltaalle useita päiviä. Virhe oli olennainen.

Vastaavia esimerkkejä on kymmeniä vuosien varrelta. Talvivaarasta voi tehdä melkein minkälaisen uutisen tahansa, riippuu siitä mitä lähteitä käyttää, keneltä kysyy ja mitä yksittäistä seikkaa haluaa korostaa.

Kansalaisjournalismi kukkii

Talvivaaran yhteydessä on syntynyt mielenkiintoisia uusia tilanteita myös some-julkisuudessa ja kansalaisaktivistien harjoittamassa viestinnässä. Talvivaaran ympärillä touhuaa jos jonkin sortin dokumentin tekijää, jotka esiintyvät median edustajina, mutta ilman journalistista vastuuta ja toimeksiantajaa. He vaativat pääsyä paikkoihin ja tilaisuuksiin, jotka kansainvälisten media-akkretointikäytäntöjen mukaan ovat selkeästi "mediatilaisuuksia" eivät "kansalaistapaamisia".

Esimerkiksi eilen Talvivaara-aktivistit ihmettelivät miksi he eivät voineet osallistua ministeri Ville Niinistön "tiedotustilaisuuteen", johon media oli kutsuttu. Puurot ja vellit menevät nyt pahasti sekaisin. On vastuullisia journalisitisia toimijoita ja .....no, sitten on niitä muita. Halutaan selvästi varmistaa, että media uutisoi asiat "kansalaisjournalismin" valvonnassa.

Kertoipa eilen yksi aktivisti käyneensä luvatta yksityisellä kaivosalueella tutkimassa patoja. Kehotti vielä meitä muitakin samanlaiseen toimintatapaan. Yritin avata 30 vuoden kokemuksella median pelisääntöjä, mutta ei tainnut mennä perille.

Sensuuria ja sympatiaa

Ministeri Niinistö teki Talvivaaran vierailullaan eilen heti politiikkaa kun havaitsi siihen mahdollisuuden. Ministerin tiedotustilaisuus järjestettiin käytännössä "sensuurin" ehdoin.

Kun kaivosyhtiö ei päästänyt alueelleen aktivisteja vaan ainoastaan akkreditoituneen median, niin ministeripä halusikin siirtää median haastattelut puomin ulkopuolelle kansalaisaktivistien keskelle. Varsinaisessa "mediatilaisuudessa" kaivosalueella Niinistö yksinpuheli 10 minuuttia, mutta ei sallinut yhtään kysymystä toimittajilta.

Kysymyksiin Niinistö halusi vastata vasta aktivistien ympäröimänä. Mediatilaisuudessa Niinistö olisi joutunut käyttämään "virallista" kieltä kaivosyhtiön edustajien kuulleen. Hän halusi varmistaa, että media saa häneltä lausunnot, jotka on muotoiltu vaalikenttiä varten.

Siellä hän saikin vapaasti jakaa sympatiaa kainuulaisille ja valitella valtuuksien vähäisyyttä Talvivaaraa kohtaan. Ei siinä mitään, kyllä kainuulaisille saakin jakaa sympatiaa, monet ovat oikeasti tuen tarpeessa. Mutta mediaa ministeri Ville Niinistö käytti eilen tökerösti politiikan teon välineenä. Toivottavasti kollegat pitivät päänsä kylminä.

Käytännössä ministeri Niinistön manööveri johti isoon turvallisuusriskiin, kun median kymmenkunta ajoneuvoa jouduttiin siirtämään väliaikaisesti erittäin vilkkaasti liikennöidylle kaivostielle. Siinä Talvivaara joutui takuulla venyttämään omia turvallisuusohjeitaan. Ministeri varmaan laski, että tv-kameroiden edessä kaivosyhtiö ei ryhdy tiukkapipoiseksi. Siellä liukkaalla lumella oltiin kaikki rekkojen maalitauluna. Palaan tähän muistelmissa.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.