Toivomus EU:n tulevaisuuskonventin varajäsenistä menossa läpi

Suomi ja muut pohjoismaat näyttävät saaneen läpi ehdotuksensa varajäsenistä EU:n tulevaisuuskonventissa. Varajäsenet mainitaan puheenjohtajamaa Belgian luonnoksessa, joka on määrä hyväksyä tänään Laekenin EU-huippukokouksessa.

Kokous hyväksyy Laekenissa julistuksen, jossa EU-maat määrittelevät EU:n tulevaisuutta muotoilevan konventin toimeksiannon. Konventti aloittaa työnsä ensi keväänä ja pohtii muun muassa EU:n toimivallan jakoa ja tehtäviä, tehokkuuden ja avoimuuden lisäämistä, EU-sopimusten kirjoittamista selkokielelle ja EU:n perustuslain luomista.

Torstaina valmistuneen luonnoksen mukaan näyttää siltä, että Suomi ja muut pohjoismaat saavat vaatimuksensa läpi ja että kansallisten parlamenttien valitsemat varajäsenet voivat tuurata varsinaisia. Varaedustajien avulla olisi mahdollista saada konventtiin mukaan useamman puolueen edustus ja keventää edustajien työkuormaa.

Eduskunnassa on kaavailtu edustajiksi kansanedustaja Kimmo Kiljusta (sd.) ja keskustan varapuheenjohtajaa Matti Vanhasta. Jos julistus menee luonnoksen mukaan läpi, pitää heille valita myös varajäsenet. Lisäksi konventtiin tulee hallituksen edustaja, 16 edustajaa EU-parlamentista ja yksi komissiosta.

Myös hakijamaat, Turkki mukaanlukien, ovat Belgian ehdotuksen mukaan saamassa edustajansa mukaan pohtimaan EU:n tulevaisuutta. Jäsenmäärä nousee tällöin yli sadan.

Varsinaiset päätökset EU:n perussopimuksen muutoksista tehdään hallitustenvälisessä konferenssissa vuonna 2004. Laekenin kokouksen kuumimpiin perunoihin kuuluu kysymys konventin puheenjohtajasta. Belgian luonnoksessa tämä kohta on edelleen tyhjä, mutta spekulaatiot kävivät kuumina.

Lipponen vaiti virastotaktiikasta

Myös ratkaisua EU:n elintarvikevirastosta pitää odottaa Laekenissa. Puheenjohtajamaa Belgia antoi jäsenmaille ehdotuksensa kokouksen päätelmiksi pikkutunneilla eilen. Siihen sisältyy myös ehdotus virastojen sijoittamisesta.

-Köyhän täytyy viedä omaa asiaansa eteenpäin omalla tyylillään, murjaisi pääministeri Paavo Lipponen (sd.), kun häneltä kysyttiin, onko Suomi valmis kaatamaan koko paketin, ellei elintarvikevirastoa saada Helsinkiin.

Myös Suomen ehdotus perustaa EU:lle ulkorajafoorumi tiivistämään yhteistyötä rajavalvonnan alalla ratkaistaan tänään Laekenissa. Muutamat maat haluaisivat EU:n luovan yhteisen rajavalvonnan, mutta Suomen mielestä viranomaisten verkostoituminen olisi tässä vaiheessa järkevin tapa edetä. Rajavalvontaviraston perustamisesta ei ainakaan vielä ole puhuttu.

Suomi pohtii vielä Afganistania

EU-maat tarkentavat tänään lisäksi aikeitaan osallistumisesta Afganistanin operaatioihin. Lipposen mielestä on merkittävää, että EU-maat ottavat yhdessä kantaa kysymykseen, joka kuuluu niin selkeästi kansalliseen päätäntävaltaan kuin rauhanturvaaminen. Suomessa harkinta on vielä kesken.

-Afganistaniin tulee siirtymävaiheen operaatio ja jatko-operaatio. Periaatejulistuksen jälkeen on katsottava, millaisia joukkoja tarvitaan. Suomen on katsottava, mihin meitä tarvitaan ja mihin me olemme valmiita menemään.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.