Tommola: Keski-ikäisen toimittajan pakarat etusivulla merkki hiljaisesta elokuusta

MTV3:n Kymmenen uutisten kevennyksenä nähtiin sunnuntaina toimittaja Mika Tommolan vierailu Aulangon Naturisti-tapahtumaan. Muiden paikalla olleiden tavoin myös toimittaja teki haastattelun ilman rihman kiertämää. Kesäinen juttu on saanut runsaasti positiivista julkisuutta. Näin Tommola itse suhtautuu kohuun:

En olisi ikinä arvannut, että yhden keski-ikäisen miehen luisevat pakarat voi saada tällaisen kohun aikaan. Kun vaimoni soitti ja sanoi, että "Sä olet nyt sitten Ilta-Sanomien kannessa" niin aattelin, että "mitä helv..., eihän se ole mahdollista". Sillä kevennykseni Aulangon Naturisti-tapahtumasta oli mielestäni vain pienimuotoinen ja kevyesti koominen kesäjuttu ja minun alastomuuteni siinä oli vain edellytys koko tarinalle. Naturisti-päiville ei mennä muuta kuin nakuna - periaatteessa eivät ota sinne toimittajia siis ollenkaan.

Seuraava ajatukseni oli, että toivottavasti jutttuni hyväntahtoisuus ei nyt tuhoudu. Hyvä kevennys on yllätyksellinen, koominen, aito ja aina muita ihmisiä ja kohdettaan kunnioittava. Pilkkaava tai skandaalinhakuinen huumori ei kuulu kevennykseen. Joten pelkoni oli, että kevennyksestä naturistien harmittomasta kesäpäivästä tulee iltapäivälehden sivuilla Tommolan egotrippi yhdistettynä seksuaalisväritteiseen nakutirkistelyyn.

Ennen kuin sain kyseiset Ilta-Sanomat käsiini, sain monta virnettä ja "Herkkupeppu"-heittoa ihmisiltä, jotka olivat jo lukeneet lehden. Ei pahoja heittoja, ei ilkeitä mutta silti, hermostutti. Uskomaton valta iltapäivälehdillä, miten ne saavat ihmiset kihisemään.

Mutta Ilta-Sanomien juttu oli hyvä. Ei liioitteleva, ei pilkkaava ja lähetyksestä otetuissa pysäytyskuvissa ei näkynyt mitään liian paljastavaa. Olen iloinen siitä, että toimittaja Utula totesi, että suhtaudun juttuihin ammattimaisella tarkkuudella. Tottakai teen niin koska kevennys on niin hiton vaikeaa journalismia. Miten olla viihdyttävä mutta samaan aikaan asiaankuuluvasti asiallinen?

Tietysti pakaroideni nostaminen etusivulle oli Ilta-Sanomilta yllättävä veto mutta se kertoo vain, kuinka hiljaista on uutismaailmassa elokuussa. Iltapäivälehtien täytyy repiä myyviä otsikoita jostain ja seksi myy aina. En tiedä onko koskaan missään ikinä myyty lehteä näin vaatimattomilla herkuilla. Mutta kiitos huomiosta!

Yksi asia vielä: minulle on hyvin tärkeää se, että oikeastaan minkäänlaista negatiivista katsojapalautetta ei ole tullut. Miksi se on tärkeää sillä eihän kaikkia voi miellyttää, en edes minä??

Siksi, että se osoittaa että Naturisti-kevennys oli aitoa suomalaista huumoria. Lähtökohtaisesti sellaisesta ei voi suuttua. Me suomalaiset olemme alasti saunassa ja sieltä juoksemme nakuina järveen - jos järvi ei ole kauhean kaukana, ei ainakaan kylän toisella puolella. Mitäs ihmeellistä siinä on? Ei mitään.

Tietysti nakuilu telkkarissa ja etenkin uutislähetyksessä on hiukan eri asia mutta yhdessä kuvaajani Roman R:n kanssa onnistuimme tekemään tarinan niin, että se tuntui luonnolliselta. Tarinamme näytti pienen palasen suomalaista elämäntapaa. Vaikka kroketin peluu nakuna ei taatusti ole suuria kansanjoukkoja houkutteleva harrastus, niin katsojiemme mielestä oli mielenkiintoista nähdä kevennys ihmisistä, joiden mielestä nakukroketti on mahtava juttu. Pysyimme siis hyvän maun rajojen sisäpuolella.

Niin kauan kun siis pystyn ymmärtämään suomalaista huumoria ja sielunmaisemaa, voin jatkaa tätä omintakeista uraani. Sillä hetkellä kun en sitä enää tee, lupaan lopettaa. Varmasti.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.