Tony Halme virui kaksi päivää kuolleena

Entinen kansanedustaja Tony Halme (ps) kuoli jo kaksi päivää ennen kuin hänet löydettiin kotoaan Helsingistä.

Poliisit ja Halmeen ystävä löysivät Halmeen 10. tammikuuta. Kuolinpäivä käy ilmi eduskunnan internetsivuilta, jossa Halmeen kuolinajaksi ja -paikaksi on kirjattu 8.1.2010 Helsinki.

Rikosylikomisario Kari Tolvanen vahvistaa, että Halme kuoli 8. päivä. Vainajalle on tehty oikeustieteellinen ruumiinavaus.

- Se ei tuonut esiin mitään yllättävää tietoa, Tolvanen sanoi.

Iltasanomien mukaan Halme kuoli itse aiheuttamaansa ampumavammaan. Juttuun ei liity rikosta. Normaali kuolinsyytutkinta on kesken.

Halme oli kuollessaan 47-vuotias. Kuolinajasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.