Töölön Matkatoimiston omistaja epäiltynä rikoksesta

Töölön Matkatoimiston omistajaa epäillään törkeästä kirjanpitorikoksesta ja talousjohtajaa sen lisäksi myös kavalluksesta. Nordea puolestaan palauttaa matkatoimiston asiakkaiden maksuja.

MTV:n uutisten tietojen mukaan Helsingin rikospoliisi epäilee Töölön Matkatoimiston omistajaa Pertti Hätistä törkeästä kirjanpitorikoksesta. Hätinen on ollut myös pidätettynä. Hän on aiemmin kertonut julkisuudessa, että Töölön Matkatoimiston ongelmat tulivat hänelle yllätyksenä.

Matkatoimiston talousjohtajaa Erik Mattssonia epäillään puolestaan törkeästä kirjanpitorikoksesta ja kavalluksesta. Poliisi on määrännyt sekä Hätisen että Mattssonin matkustuskieltoon.

Jutun esitutkinta on kuitenkin vielä alkuvaiheessa ja poliisi odottaa lisätietoja syksyllä valmistuvasta erityistilintarkastuksesta.

Sekä Hätinen että Mattson kieltäytyvät kommentoimasta asiaa.

Nordea palauttaa asiakkaiden maksuja

Nordea on ilmoittanut palauttavansa Töölön Matkatoimiston asiakkaille näiden maksamia maksuja matkatoimiston konkurssin vuoksi menetetyistä matkoista.

Nordea on toiminut Töölön Matkatoimiston ns. factoring-rahoittajana, jolloin pankki on myöntänyt matkatoimistolle luottoa. Luoton vakuutena ovat olleet Töölön Matkatoimiston asiakkailleen maksamat laskut.

Nordea palauttaa maksuja

Asiakkaat ovat maksaneet laskut Nordealle, joka puolestaan on jo aiemmin tilittänyt vastaavan summan luottona Töölön Matkatoimistolle. Nordealla on siten merkittävä saatava Töölön matkatoimiston konkurssipesältä.

Töölön Matkatoimisto haettiin konkurssiin pari viikkoa sitten, kun sen kirjanpidossa tuli ilmi suuria epäselvyyksiä. Matkatoimiston konkurssin vuoksi jo maksetut matkat eivät pääosin toteudu.

Nordea arvioi palautusten aiheuttavan korkeintaan 5-7 miljoonan euron luottotappiot.

- Tämä on meille sen kokoinen summa, että sillä on jo asiallistakin merkitystä. Se on meidän tulosta vähentävä erä, pahoitteli yhtiön varatoimitusjohtaja Jukka M.S. Salonen.

Oikeuskäytännön mukaan asiakkailla on todennäköisesti oikeus saada Nordealle maksamansa suoritukset takaisin. Nordean mukaan tästä mahdollisuudesta on kuitenkin oikeustieteessäkin erilaisia käsityksiä, ja pankki harkitseekin nyt, lähteekö se hakemaan maksajan asemansa selvittämistä oikeudesta.

- Oikeusprosessista ei ole vielä päätetty. Toisaalta jos se etenisi korkeimpaan oikeuteen saakka, siitä tulisi ajallisesti erittäin pitkä prosessi eikä se vaikuttaisi enää tähän päätökseen (asiakkaille maksettaviin palautuksiin), Salonen sanoi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.