TS: Hallituksen ja opposition sote-neuvottelut alkoivat hiljaisuudessa

Hallitus ja oppositio ovat aloittaneet yhteiset neuvottelut sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksesta, kertoo Turun Sanomat. Lehden mukaan sote-neuvottelut aloitettiin kaikessa hiljaisuudessa eilen perjantaina.

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) ilmoitti yllättäen elokuussa, että hän on ehdottanut opposition kutsumista sote-keskusteluihin.

Ensimmäisissä neuvotteluissa oli kyse lähinnä tilannekatsauksesta. Seuraava tapaaminen on sovittu ensi viikolle.

Keskustasta sote-ryhmään on lähetetty puolueen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Juha Rehula. Perussuomalaisista neuvotteluissa on mukana kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Hanna Mäntylä.

– Tämä päivä ei vielä muuttanut mitään. Minulla on edelleen enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, Rehula totesi Turun Sanomille eilen.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.