TS: Kahden sovitun risteilijätilauksen neuvottelut uusiksi

Turun Sanomien mukaan STX Finland joutuu neuvottelemaan uusiksi kahden jo sovitun risteilijätilauksen rahoituksen. Saksalaisen TUI Cruises -varustamon tekemän tilauksen rahoituspaketti oli sidottu Oasis-aluksen tilaukseen. Sen päädyttyä Ranskaan suunnitelmat menevät uusiksi.

– TUI:n alusten rakennusaikainen rahoitus on vielä epävarma. Rahoituspaketti pitää repiä auki, koska emme saaneetkaan kolmannen Oasiksen tilausta, myöntää STX Finlandin varatoimitusjohtaja, Turun telakan johtaja Jari Anttila.

Telakkayhtiö aikoo etsiä rahoitusta yksityisiltä sijoittajilta.

Finnveran piti taata kaikkien kolmen risteilijän rakennusaikainen rahoitus. Pahimmillaan TUI:n risteilijöidenkin rakennusurakka saattaa päätyä ranskalaisten käsiin. Royal Caribbean-varustamo omistaa puolet TUI Cruisesista.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.