TS: Kuka vain voi antaa Suomessa kosmeettisia pistoshoitoja

Kauneushoitoalalta puuttuva sääntely huolettaa viranomaisia. Kosmeettisia pistoksia antavilla ei ole välttämättä mitään koulutusta. Turun Sanomien mukaan laki ei edellytä mitään koulutusta ihmiseltä, joka pistää kosmeettisia täyteaineita ihoon.

Sosiaali- ja terveysministeriö sekä Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes myöntävät, että lainsäädäntöön on jäänyt tältä osin harmaa alue.

Useissa kauneushoitoloissa pistoksia antavat jo nyt terveydenhuollon ammattihenkilöt. Viranomaiset pitävät kuitenkin ongelmallisena, että kaikilla hoitoja antavilla asianmukaista koulutusta ei ole.

Tukesin lakimies Pauliina Kanerva arvioi Turun Sanomissa, että ihon alle pistäminen on jo itsessään riski. Myös mahdollisuus saada tulehdus on huomattava.

Jos kauneudenhoidosta aiheutuu ongelmia, ilmoituksen voi tehdä kunnan terveystarkastajalle tai kuluttajaneuvontaan.

(MTV3 - TS - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.