Mainos

TS: Somalialaisten perheenyhdistämishakemukset lisääntyneet

Somalialaisten perheenyhdistämishakemukset ovat viimeisen kahden vuoden aikana lisääntyneet. Tästä syystä Maahanmuuttovirasto esittää lisätyövoiman palkkaamista ensi vuodeksi, jotta hakemuksista syntynyt ruuhka saadaan purettua. Asiasta kertoi eilen Turun Sanomat.

Maahanmuuttoviraston Oikeus- ja maatietoyksikön päällikkö Jaana Vuorio kertoo, että myös turvapaikanhakijoiden määrä Somaliasta on lisääntynyt.

- Turvapaikan saaneiden määrän lisääntyminen kertautuu perheenyhdistämishakemuksissa, sillä sitten kun henkilö on saanut turvapaikan, hänellä on oikeus anoa perheenjäsenien pääsyä Suomeen, Vuorio selvittää.

Perheenyhdistämispäätöksistä keskimäärin noin puolet hyväksytään. Kielteinen päätös syntyy yleensä silloin, kun perhesidettä tai kiinteätä yhteiselämää ei voida todentaa.

DNA-testit apuna todentamisessa

Turun Sanomien mukaan somalialaisten perheenyhdistämishakemuksia on nyt jonossa noin 5000, ja uusia tulee noin 300 kuukaudessa. Maahanmuuttoviraston mukaan muiden kuin Somalian kansalaisten perheenyhdistämishakemuksia on tällä hetkellä jonossa noin 4000.

- Somalialaisten osalta hakemukset ruuhkautuvat, sillä he eivät pysty dokumenteilla todentamaan perhesiteitään. Heitä kaikkia täytyy kuulla, ja todentamiseen käytetään jopa DNA-testejä, Maahanmuuttoviraston Jaana Vuorio kertoo.

Kun perhesiteitä ei voida todentaa nopeasti, matkan varrella työllistetään ja samalla ruuhkautetaan myös poliisin ja edustuston työskentelyä. Somaliasta tulleiden lisäksi tilanne on sama irakilaisten ja afgaanien hakemusten kanssa.

Lain mukaan hakemukset pitäisi käsitellä yhdeksän kuukauden kuluessa, mutta prosessin monimutkaisuus pidentää käsittelyaikoja.

Maahanmuuttoviraston selvitys lisäresurssien tarpeesta johtuukin siitä, että apulaisoikeusasiamies on aiemmin antanut virastolle huomautuksen tavoitteista lipsumisesta.

- Selvitimme, miksi tavoitteet ovat saavuttamatta ja suurin syy on työvoimapula. On todella ikävää, että juuri somaliperheet joutuvat kärsimään pitkittyneistä käsittelyajoista, Vuorio harmittelee.

Suomeen halutaan puoliso ja lapset

Somaliperheet ovat eurooppalaiseen keskiarvoon verrattuna suuria. Isoäitejä ja isoisiä ei hakemuksissa ole esiintynyt.

- Hakemuksissa on kyse biologisista lapsista ja puolisoista - toisinaan myös kasvattilapsista, Vuorio kertoo.

Maahanmuuttovirasto pyrkii ruuhkan purkamiseksi rekrytoimaan kaksikymmentä uutta työntekijää.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.