TS: Suomalaisyritys järjestää lasten "vastakaappauksia"

Suomessa toimii yritys, joka lupaa tuoda ulkomaille kaapatut lapset takaisin kotimaahan, kertoo Turun Sanomat

Lehden mukaan ulkomailla vastaavilla yrityksillä on pitkät perinteet. Ne tekevät niin sanottuja vastakaappauksia tilanteissa, joissa ex-puoliso on vienyt yksinhuoltajalta lapsen luvatta ulkomaille.

Ulkoministeriö ja keskusrikospoliisi kertovat lehdelle suhtautuvansa varauksella yrityksen toimintaan.

– Vastakaappaus ei ole lapsen edun mukaista. Toiminta kuitenkin tapahtuu vastakaappaustilanteissa ulkomailla, joten Suomen laki ei ulotu sinne, ulkoministeriön konsuliasioiden yksikön lakimies Henna Harju kertoo.

KRP:n rikosylikomisario Lars Henriksson puolestaan huomauttaa, ettei lapsen takaisinkaappaus ole riskitöntä. 

– Täytyy miettiä esimerkiksi sitä, miten lapsen toinen vanhempi ja asianomaisen valtion viranomaiset reagoivat, kun tilanne käy ilmi, hän sanoo lehdelle.

Poliisin mukaan Suomesta kaapataan ulkomaille vuosittain noin 15 lasta. Yleensä viranomaiset löytävät heidät, mutta takaisin saaminen ei ole taattua.

Lasten kotiin tuontia kauppaavan yrityksen operatiivinen johtaja Mikko Salmi sanoo, että takaisinkaappaus on vasta viimeinen vaihtoehto.

– On oltava tilanteessa, jossa viranomainen ei pysty auttamaan.

Yritys edellyttää myös, että Suomessa olevalla vanhemmalla on todella yksinhuoltajuus. Lisäksi lapsen on haluttava takaisin Suomeen, jottei tehdä sieppausta.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.