Tuhannet kärsivät sähkövioista Itä- ja Keski-Suomessa

Lumikuorma on katkonut sähköjä vuodenvaihteen molemmin puolin ympäri Suomea.

Tuhannet taloudet kärsivät viikonvaihteessa sähkönjakelun häiriöistä Keski- ja Itä-Suomessa. Sähkökatkoksia esiintyi myös eri puolilla Lappia sekä Kainuussa.

Tänään illalla ilman sähköä oli vielä lähes 2000 taloutta Keski-Suomessa ja noin 1100 taloutta Pohjois-Savossa. Alueen sähköyhtiöistä arvioitiin, että pääosa vioista saataneen korjattua illan aikana.

Lauantai-iltana alkanut ja läpi yön jatkunut räntäsade aiheutti runsaasti lumikuormavikoja Savon Voiman verkostossa Pielaveden ja Keiteleen alueella. Enimmillään ilman sähköä oli noin 2500 taloutta.

- Tilanne elää jatkuvasti, sillä uusia yksittäisiä vikailmoituksia on alkanut tulla jälleen. Työt venyvät myöhään iltaan, arvioi Savon Voiman käyttöpäällikkö Pekka Miettinen kello 18:n aikoihin.

Keski-Suomessakin vikoja korjattiin tänään täyttä päätä lumen taivuteltua puita johtojen päälle. Sähköttä oli enimmillään 5000 Vattenfallin asiakasta. Vikoja oli Petäjäveden pohjoispuolella, lähinnä Saarijärven ja Viitasaaren ympäristössä.

Pohjois-Karjalassa sähköhäiriöt kiusasivat muutamaa sataa taloutta Ilomantsin, Nurmeksen, Tuupovaaran ja Valtimon alueella. Korjaustyöt saatiin päätökseen alkuillasta. Etelä-Savossa oli lauantaina sähköttä enimmillään noin 900 asiakasta. Viat poistuivat sunnuntaihin mennessä.

Tykkylumi katkoo sähköjä Lapissa

Puihin tarttunut raskas tykkylumi aiheutti runsaasti katkoksia myös eri puolilla Lappia. Esimerkiksi Koillis-Lapissa oli tänään sähköttä pahimmillaan satoja talouksia. Iltaan mennessä suurin osa niistä saatiin korjattua.

- Nyt hengähdetään hetki, mutta näyttää siltä, että tilanne vielä pahenee, kertoi sähköasemateknikko Pertti Vertomaa Koillis-Lapin Sähköstä.

Lapin tilannetta pahentaa se, että etäisyydet ovat pitkiä. Sähkökatkoksia on ollut Koillis-Lapissa jo viikon päivät.

Kainuussa vikoja ilmeni lähinnä Sotkamon, Kuhmon, Suomussalmen, Hyrynsalmen ja Puolangan kuntien alueella. Illalla ilman sähköä oli vielä 174 taloutta Hyrynsalmen eteläpuolella.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.