Tuhannet nuoret ryhtyivät yrittäjiksi

Nuoria kannustetaan yrittäjiksi koulunkäynnin ja opiskelun lomassa. Uskalla Yrittää -hanke toimii yli 600 koulussa ja oppilaitoksessa eri puolilla Suomea.

Vuoden aikana on syntynyt 1 500 eri alan yritystä, jotka toimivat oikeasti. Yrityksissä toimii 4500 koululaista ja opiskelijaa, sillä monet yritykset ovat kimppafirmoja.

Vaikka päätavoite on opettaa nuorille taloustaitoja, jää osa yrityksistä kannattavina eloon opintojen päätyttyäkin.

Talouden lukutaito tutuksi

Kyse on tekemällä oppimisesta. Taloustaitoja opiskellaan aidosti, toimimalla vuoden ajan yrittäjänä.

Hankkeessa on mukana yli 600 koulua eri puolilta Suomea. Kyse on Nuori Yrittäjyys -hankkeesta, jossa oppilaitokset saavat apua yritysmaailmasta.

– Me tarjotaan meidän kansallisen verkoston kautta apua siihen, miten nuoria tuetaan näiden teemojen parissa koulutuksen arjessa, osana opetusta, kertoo toiminnanjohtaja Virpi Utrilainen Nuori Yrittäjyys ry:stä.

Yritysten toimiala vaihtelee perinteisistä toimialoista uusiin ideoihin.

Runoja pullakahvien seuraksi

Kolmen turkulaisen nuoren yritys myy popup-kioskissaan virvokkeiden lomassa elämyksiä. Raision Varsinais-Suomen aluemessuilla sai ottaa runon kahvipaussin piristeeksi. Käytännössä yrityksen on tarkoitus tarjota kulttuuria laajemmalla skaalalla.

Tarkotus olis olla tämmönen popup-kioski, joka kiertäis tilaisuuksia ja tapahtumia tai menis puistoon ja sieltä sais kahvia ja jotain syötävää ja elämyksiä siihen lomaan kuten musiikkiesityksiä tai taideteoksia paikan päällä, lupaa Kulttuuri Kioskin toimitusjohtaja Veera Antikainen.

Puhelinten korjaus lyö jo nyt leiville, peruskouluaaan päättävä Samuel Larjama on saanut tuottoisan asiakaskunnan.

– Mulle on tullut isompiakin tilauskyselyjä jopa Ruotsista asti, yksi sählyjoukkue on ottanut yhteyttä. Mä uskon, että voisin työllistää tällä itseni aikuisenakin, arvioi Larjama.

Ensi askel kansainvälisyyteen

Joka kymmenes nyt perustetuista jatkaa toimintaansa ensimmäisen yritysvuotensa jälkeen. Vaikka kaikki yritykset eivät jatkakaan, on hankkeella merkitystä siihen, miten nuori asennoituu työelämään ja yrittäjyyteen.

– Uskon että tällasella konkreettisella toiminnalla on vaikutusta työllistymiseen, uusien työpaikkojen syntymiseen, yrittäjyyden vahvistumiseen ja elinvoimaiseen Suomeen. Ennen kaikkea tässä vaikutetaan asenteeseen, vakuuttaa Virpi Utriainen

Maakuntien parhaimmisto ottaa mittaa toisistaan finaalissa Helsingissä ensi huhtikuussa. Euroopan paras Nuori yritys valitaan kesällä Berliinissä.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.