Tujunen ja Junger: Porvarit voittaa Ruotsin vaalit

Sekä kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen että SDP:n Mikael Jungner arvioivat, että porvareiden hallitusblokki voittaa Ruotsin vaalit ensi viikonvaihteessa. Puoluesihteerit uskovat myös, että Ruotsin vaalituloksella ei ole juurikaan vaikutuksia Suomeen.

Porvarihallitus yrittää uusia valtakirjansa Ruotsissa ensi sunnuntaina järjestettävissä parlamenttivaaleissa. Vielä kesällä oppsitioliittoutuman ja hallitusrintaman kannatusprosentit olivat lähes tasan.

Viime viikonlopun gallupeissa sisialidemokraattien kannatus oli vajonnut kuitenkin historiallisen alas. Enää ei edes suomalaisesta veljespuolueesta löydy uskoa demarien voittoon.

- Kyllä mä uskon, että tää nykyinen koalitio jatkaa vallassa. Ruotsissahan listavaaliperinne tekee siitä hirveen erilaisen, et siellä puolueen puheenjohtaja on ihan erilailla johtaja kuin Suomessa, Jungner kertoo.

Ruotsissa Sosialidemokraatit ovat hallinneet maata vuosikymmenien ajan muutamaa yksittäistä poikkeusta lukuunottamatta. Jos nyt vallassaoleva porvariallianssi voittaa toiset parlamenttivaalit peräkkäin, on se Tujusen mielestä historiallinen muutos.

- Sillä on sellainen historiallinen merkitys ruotsalaiseen yhteiskuntaan, että siellä silloin porvarihallitus jollain tavalla legitimoi asemansa yhtenä tavallisista ja varteenotettavista hallituspohjista

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.