Tukiperheistä huutava pula

Ulkopuolista tukea tarvitsevat lapset joutuvat odottamaan tukiperhettä pitkään. Viime vuonna tukiperheen sai 848 lasta, mutta jonoon jäi edelleen 522 lasta, kertoo Pelastakaa Lapset -järjestö.

Tukiperhetoiminta kuuluu lastensuojelun avohuollon keinoihin tukea lapsiperheitä. Toiminnan piirissä olevat lapset asuvat kotonaan, mutta käyvät tukiperheessä viettämässä viikonlopun noin kerran kuukaudessa. Ajatuksena on tukea lasta ja hänen perhettään vaikeassa tilanteessa, joka on voinut syntyä vanhempien voimavarojen puutteesta, sairaudesta tai siitä, ettei perheellä ole sosiaalista tukiverkostoa.

-Mitä aikaisemmin tukiperheen saa mukaan ja mitä aikaisemmin lapset sinne pääsevät, sen paremmin voidaan estää suurempia vauriota, kertoo tukiperhetoiminnan koordinaattori Kenneth Carlberg.

Pelastakaa Lapset on kehittänyt tukiperhetoimintaa myös 1-3 -vuotiaille lapsille, vaikka tavallisimmin tukiperheissä käyvät lapset ovat 4 - 12 -vuotiaita.

Pelastakaa Lapset rekrytoi viime vuonna 236 uutta tukiperhettä. Järjestö hakee edelleen tukiperhetoimintaan uusia perheitä, sillä perheitä ei ole riittävästi ja lapset joutuvat odottamaan tukiperhettä pitkään.

-Tukiperheitä tarvitaan joka puolella Suomea. Tarve suhteessa väkilukuun on sama kautta maan, mutta lukumääräisesti eniten tarvitaan tietenkin suurissa asutuskeskuksissa, kertoo Carlberg.

-Suurille paikkakunnille muutetaan, eikä omaa tukiverkostoa ole. Syntyy juurettomuutta. Ja juuri näissä tilanteissa tarvitaan usein vähän apua.

Tukiperheet ovat tavallisia perheitä, jotka haluavat tarjota lapsille turvallista ja lämmintä huolenpitoa. Tukiperheenä voi toimia lapsiperhe, lapseton pariskunta tai yksinasuva henkilö. Lapset käyvät tukiperheissä keskimäärin yhtenä viikonloppuna kuukaudessa.

Pienet lapset aloittavat tukiperheessään lyhyemmillä vierailuilla ja vierailuja pidennetään pikkuhiljaa lapsen tahdissa. Tukiperheille maksetaan lapsen hoidosta kulukorvausta. Tukiperheet valmennetaan tehtäväänsä ja toiminnan aikana he saavat tukea ja ohjausta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.