Mainos

Tulevaisuudentutkija näpäyttää: Olemme ymmärtäneet demokratian väärin

Tulevaisuutta tutkivasta Ilkka Halavasta Suomessa koulutetaan yhä tehdastyöhön sopivia rattaita, vaikka tulevaisuuden työltä odotetaan luovuutta.

Tulevaisuudentutkija Ilkka Halava pitää suomalaisen koulutuksen ongelmana sen tasapäistävyyttä. Erilaisuutta ei arvosteta ja se voi aiheuttaa ongelmia, kun työelämä muuttuu yhä vuorovaikutteisemmaksi ja luovemmaksi.

–  Olemme ymmärtäneet demokratian väärin. Meillä on tasamittaisuuden velvoite, Halava toteaa.

Halava uskoo, että kaikessa päätöksenteossa tulisi katsoa nykyistä enemmän tulevaan. Kulttuurillemme on hänestä tyypillistä puhua historiasta, faktoista, ennakoinnin sijaan.

Lisäksi suuri osa ihmisistä ajattelee, että asiat ovat hyvin juuri kuin ovat.

– Meillä on Suomessa valtava määrä ihmisiä, jonka mielestä Suomi on valmis. Pysyvyyttä ylistävä ajattelutapa on meille haitallinen.

Tulevaisuudentutkija selittää, että suomalaisten menneeseen jämähtäneellä ajattelutavalla on tieteellinen tausta. Onnellisuudentutkijat ovat osoittaneet, että keski-iässä ihmisten katse alkaa suuntautua menneisiin saavutuksiin kehityskohteiden sijaan.

Huolestuttavaa Halavan mukaan on, että suuri osa päättäjistämme on sen ikäisiä.

– Onko niin, että meillä on aika paljon päättäjiä, jotka ovat aika tyytyväisiä nykyiseen? Halava kysyy.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.