Tuli tuhosi kalantutkimuslaitoksen Rymättylässä

Rymättylän kalantutkimuslaitoksen tulipalosta aiheutuvat vahingot saattavat nousta jopa 1,5 miljoonaan euroon.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen Rymättylän kalantutkimusasemalla syttyi aamulla voimakas tulipalo. Aamukuuden jälkeen syttynyt palo tuhosi tutkimuslaitoksen merikiertovesilaitoksen, koelaboratorion, kalanperkaamon ja venevajan.

Tulipalo aiheutti mittavat arviolta noin 1,5 miljoonan euron taloudelliset vahingot. Tutkimuslaitos oli syttymishetkellä tyhjänä, joten palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja.

Pelastuslaitoksen mukaan syttymissyy ei ole tiedossa. Paloa oli sammuttamassa kymmenkunta yksikköä Rymättylästä ja lähikunnista. Palo saatiin sammumaan aamupäivän aikana, mutta jälkisammutus ja vartiointi jatkuvat pitkälle iltaan saakka.

Tulipalo aiheutti lisäksi haittaa alueen liikenteelle, sillä viereisen Hämmärönsalmen lauttaliikenne jouduttiin keskeyttämään.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen Rymättylän yksikössä työskentelee vakituisesti viisi henkeä. Laitoksessa tutkitaan muun muassa siian soveltuvuutta kasvatukseen sekä tutkitaan Saaristomeren kalastukselle tärkeitä silakka-, kuha- ja ahvenkantoja.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.