Tulipalo tuhosi kierrätysmyymälän Lieksassa

Käytetyn tavaran myymälä tuhoutui tulipalossa Lieksassa Pohjois-Karjalassa maanantain vastaisena yönä. Noin 300 neliön suuruinen rakennus ja siellä olleet tavarat paloivat kokonaan. Henkilövahinkoja palossa ei sattunut, pelastuslaitos kertoi.

Hälytyksen palosta teki ohikulkija hieman kahden jälkeen. Kun pelastuslaitos saapui paikalle, rakennuksen ullakolta tulvi runsaasti savua ja näkyi liekkejä. Myös ensimmäinen kerros oli tulessa.

Puurunkoisessa rakennuksessa toimi huonekalujen ja rakennusmateriaalien kierrätykseen erikoistunut yritys. Palossa tuhoutui muun muassa ovia, ikkunoita ja vanhoja huonekaluja. Rakennuksessa oli myös asunto, mutta siinä ei asunut ketään.

Poliisi selvittää palon syttymissyytä.

(MTV3–STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.