Tulitukseen joutuneet rauhanturvaajat palasivat tukikohtaansa

Maanantaina tulitaisteluun joutunut suomalais-ruotsalaisten rauhanturvaajien osasto on tänään palannut turvallisesti tukikohtaansa Pohjois-Afganistanissa. Asiasta kertoi maavoimien esikunta.

Partiotehtävässä ollutta osastoa ammuttiin maanantai-iltana noin kello seitsemältä. Osasto puolustautui vastaamalla tuleen. Tilanne rauhoittui puolen tunnin jälkeen laukaustenvaihdon alkamisesta. Rauhanturvaajat selvisivät vaurioitta.

Osasto yöpyi tapahtumapaikan läheisyydessä, koska tilanne säilyi jännittyneenä. Paikalle lähetettiin vahvennusjoukkoja, joiden kanssa rauhanturvaajat lähtivät palaamaan tukikohtaansa. Sinne he saapuivat tänään päivällä.

Maanantai-iltaisen tulitaistelun jälkeen suomalaiseen joukkoon ei ole kohdistunut kapinallistoimintaa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.