Tulli narautti alkoholisteille kaupanneen viinaringin – olivat vieneet ostajien pankkikortteja

Tulli on paljastanut epäillyn alkoholin maahantuontiin liittyvän rikoskokonaisuuden. Tekijöiden epäillään kuljettaneen matkustajatuontina Virosta Suomeen suuria määriä alkoholia ilmoittamatta Tullille ja ilman myyntilupaa.

Epäilyjen mukaan alkoholia on kaupattu kymmenille alkoholiongelmaisille ympäri pääkaupunkiseutua pääsääntöisesti velaksi. Päätekijöiltä takavarikoitiin useita alkoholia ostaneiden pankkikortteja pin-koodeineen. Lisäksi toiselta päätekijältä takavarikoitiin henkilökortteja, jotka hän oli ottanut ostajilta estääkseen heidän käteisnostonsa pankista.

Kahden päätekijän epäillään järjestäneen Suomeen vuosina 2011–2015 noin 9000 litraa väkeviä. Vältettyjen verojen määräksi arvioidaan noin 150 000 euroa.

Tullin esitutkinnassa on kuulusteltu yhteensä 17:ää ihmistä rikoksesta epäiltynä. Päätekijöitä epäillään törkeästä veropetoksesta ja törkeästä alkoholirikoksesta. Vakuustakavarikkoon ja takavarikkoon on saatu esitutkinnassa yhteensä 27 000 euroa.

Tapaus siirtyy alkuvuodesta syyteharkintaan Helsingissä.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.