Tulli oikaisee käytettyjen autojen maksut

Tullin mukaan käytettyjen ajoneuvojen verotusta koskevia oikaisupyyntöjä on tullipiireissä vireillä vähintään 10 000 kappaletta.

Tullipiireissä oikaistaan käytettyjen autojen tullimaksuja tästä eteenpäin.

Ensimmäinen tapaus, niin sanottu Antti Siilinin autoveropäätös, ratkaistiin tänään. Siinä autoveroa laskettiin 24 prosenttiin.

Siilin saa takaisin liikaa kannettua autoveroa 5496,38 euroa ja liiasta arvonlisäverosta 1276,71 euroa eli yhteensä 6773,10 euroa. Hän saa palautukselleen myös yhdeksän prosentin palautuskoron. Näin oli edellyttänyt Korkein hallinto-oikeus kuultuaan asiasta EY-tuomioistuimen kannan.

Tulli ilmoitti alunperin soveltavansa käytettyjen bensa-autojen verotuksen 29 prosentin mukaan ja dieseleitten 30 prosentin mukaan. KHO edellytti kuitenkin, että todellisia myyntihintoja käytetään verotuksessa niin maahantuojan kuin yksityistenkin ostajien osalta tasavertaisuusperiaatteella. Verotusta pitää soveltaa todellisuuden mukaan.

Tullin mukaan käytettyjen ajoneuvojen verotusta koskevia oikaisupyyntöjä on tullipiireissä vireillä vähintään 10 000 kappaletta. Tulliveropäällikkö Marko Koski sanoo oikaisutyön kestävän koko ensi vuoden. Muuttoajoneuvojen oikaisuja ei kuitenkaan aloiteta vielä, koska niitä koskeva valitusprosessi on vielä kesken.

Viime kuun puolivälistä tuli voimaan autoverolaki, jonka mukaan vuoden 1999 alusta tai sen jälkeen toimitetut käytettyjen ajoneuvojen verotukset voidaan oikaista, jos verovelvollinen niin haluaa. Lakia sovelletaan takautuvasti tämän vuoden alusta uusien ajoneuvojen verotuksessa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.