Tulli vähentää 100 työntekijää

Tulli pienentää henkilöstöään noin sadalla henkilöllä. Syynä ovat valtion tuottavuusohjelman vaatimukset ja rahapula.

Henkilöstöpäällikkö Eino Hämäläisen mukaan irtisanomisia ei tehdä. Vähennyksistä ainakin 40 hoidetaan niin, että eläkkeelle lähtevän tilalle ei palkata ketään. Loput kohdistuvat määräaikaisiin.

Vähennykset tuonevat rajoituksia muun muassa tullin toimipaikkojen aukioloaikoihin. Lentokenttien, satamien ja ulkorajojen palvelut pyritään kuitenkin pitämään auki entiseen tapaan.

Tulli pohtii myös, mitä tehdä toimipisteverkolleen. Toimipaikkoja suljetaan aikaisintaan ensi vuoden alusta, Hämäläinen sanoo.

Sisämaan toimipisteet leikkuriin

Leikkuri uhkaa lähinnä sisämaan toimipisteitä. Sähköisten palvelujen myötä esimerkiksi postilähetysten tullauksen voi tehdä myös verkossa.

Tullin henkilöstöä edustava palkansaajajärjestö Pardia perää valtiolta yhteiskuntavastuuta. Valtion ei tule omilla säästötoimillaan lisätä työttömyyttä, puheenjohtaja Antti Palola arvostelee.

Tullilla on nyt runsaat 2500 työntekijää ja 49 toimipistettä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.