Tullin huolestuttava löytö: Onko auton turvatyynyjä väärennetty?

Helsingin tulli pysäytti alkuvuodesta suuren erän väärennöksiksi epäiltyjä auton turvatyynyn suojakuoria. Tullin mukaan erä herättää epäilyn siitä, että lauenneen turvatyynyn tilalle saatetaan asentaa tyhjiä suojakuoria.

Helsingin tullin tullitarkastajan Riikka Pakkasen mukaan kuoria ei normaalisti liiku irrallaan, vaan niissä on aina turvatyynyt mukana.

– Onnettomuustilanteessa on tärkeä tekijä, että turvatyyny laukeaa. Tässä tapauksessa kuluttaja voi olla asiasta jonkin verran huolissaan. Tuoteväärennöksen tekijät liikkuvat aika vaarallisilla vesillä, Pakkanen sanoo.

Auton omistaja ei voi tietää, onko kuoren alla turvatyynyä vai ei.

Auton varaosia takavarikoidaan usein

– Uskoisin kuitenkin, että merkkihuolloissa ei tällaisia ongelmia ole. Yleensä näille virallisille autonvalmistajille ja heidän huolloilleen niin tulee ihan eri kautta kaikki heidän tarvikkeensa mitä he tilaavat että niitä ei tällaisissa tavaraerissä tule.

Kuoret olivat tulleet Kiinasta ja papereiden mukaan ne olivat matkalla Venäjälle. Tullin mukaan erän tiedoissa oli kuitenkin viitteitä siitä, että kuoria olisi mahdollisesti yritetty kierrättää takaisin EU-markkinoille.

Noin 50 000 euron arvoinen erä on jo hävitetty tullin valvonnassa.

Kyseessä oli ensimmäinen auton turvatyynyn suojakuorien takavarikko. Sen sijaan muita autojen varaosia päätyy Tullin mukaan takavarikkoon toistuvasti.

Tulli muistuttaa, että piraattiosia ei yleensä testata millään tavalla, mikä on turvallisuusriski.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.