Tullin toimet syyniin – suosiko pääjohtaja vaimoaan?

Tullin virkavapaalla oleva pääjohtaja Antti Hartikainen pyrki ehkä edistämään vaimonsa pääsyä töihin Tulliin, katsoo valtiovarainministeriö. Se määräsi tänään selvitysryhmän kaivelemaan asiaa. 

Selvitys valmis alkuvuonna

Selvitysryhmä kuulee Tullin nykyistä johtoa, pääjohtaja Antti Hartikaista ja henkilöstöä.

Ryhmän työn on tarkoitus valmistua tammikuun loppuun mennessä. Hartikaisen virkavapaa on päättymässä toukokuussa.

Selvitysryhmää johtaa valtion virkamieseettisen neuvottelukunnan puheenjohtaja Teuvo Metsäpelto.  

Tullin ministeriölle antamassa selvityksessä sanotaan, että Hartikainen puolusti vaimonsa palkkaamista jopa uhkaavaan sävyyn kokouksessa syyskuussa 2012. Tuolloin vaimo oli hakenut Tulliin töihin, muttei ollut saanut paikkaa.  

- Keskustelu kesti noin 2,5 tuntia, ja osan tästä ajasta Hartikainen käyttäytyi varsin uhkaavasti. Keskustelu painottui vaimon kohteluun, lukee selvityksessä, jonka on allekirjoittanut Hartikaista sijaistava pääjohtaja Leo Nissinen.  

Vaimo sai töitä Tullista lokakuussa 2012, ja työt ovat jatkuneet pätkissä siitä lähtien. Hän oli työskennellyt aiemmin sijaisena Tullissa, mutta yrittänyt turhaan päästä takaisin töihin.  

Hartikainen kiistää painostuksen STT:lle. Hänen mukaansa vaimon palkkasivat lopulta aivan muut kuin kokoukseen osallistuneet.   

- Kerrotussa on totuutta siemen, mutta paljon on virheellistä ja tarkoitushakuista tietoa, Hartikainen sanoo.  

Hän johtaa parhaillaan EU:n rajaturvallisuusoperaatiota Libyassa.  

- En ole ollut edes Suomessa koko tämän hässäkän aikana, enkä pysty täältä itseäni käytännössä puolustamaan mitenkään.

Työilmapiirin ongelmat selvitetään

Valtiovarainministeriö kertoo asettavansa selvitysryhmän selvittämään Tullin toimintakulttuuria ja johtamista. Ministeriö sai vihiä suosimisjupakasta alkukesästä, mutta oleellisimmat tiedot saatiin torstaina.

Selvitysten perusteella Tullissa on ongelmia johtamisessa, rekrytointikäytännöissä, työilmapiirissä ja henkilöstön työhyvinvoinnissa.  

Hartikainen pitää hyvänä sitä, että asia selvitetään perin pohjin. Samaa mieltä on sisäministeri Päivi Räsänen (kd.).  

- Pidän tärkeänä, että valtiovarainministeriö asettaa ulkopuolisen tahon selvittämään Tullin tilannetta. On hyvä, että selvitysryhmä kuulee kaikkia osapuolia tasapuolisesti, Räsänen sanoo.

Ilta-Sanomat kertoi tällä viikolla jupakasta, joka alkoi, kun Hartikaisen vaimo palkattiin Tulliin pian miehensä nimityksen jälkeen.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.