Tulokierroksen ensimmäistä sopimusta odotellaan yhä

Tuloksia odotettiin syntyvän jo eilisiltana, mutta neuvottelut keskeytettiin tuolloin. Keskeisiä sopimustavoitteita on yhä ratkaisematta.

Tulokierroksen ensimmäisen sopimuksen syntyminen on jäänyt riippumaan illan neuvotteluista. Kemianteollisuuden työmarkkinaosapuolet jatkoivat puoliltapäivin alkaneita neuvottelujaan vielä kahdeksan aikoihin.

Tavoitteena on ollut päästä neuvottelutulokseen ennen huomenna kokoontuvaa SAK:laisen Kemianliiton valtuustoa. Mahdollinen neuvottelutulos ei silti edellytä sen hyväksyntää, sillä liiton hallituksella on valtuudet tehdä päätös nopeastikin. Myös Kemianteollisuus oli varautunut ratkaisun tekoon jo tämän päivän aikana.

Tuloksia odotettiin jo eilisiltana, mutta neuvottelut keskeytettiin kymmenen jälkeen.

Pöydällä on ollut vielä kiistoja keskeisistä sopimustavoitteista. Muun muassa aamupäivällä Riihimäellä koolla ollut SAK:laisen Kemianliiton hallitus pohti mahdollisuutta jättää ratkaisut syksyyn.

Pöydällä yhä palkat ja sopimuksen pituus

Kemianteollisuudessa pöydällä on ollut joko kaksivuotinen tai työnantajien haluama pidempi sopimus. Palkankorotusten osalta tähän asti julkisuudessa on ollut esillä lähinnä Kemianliiton vaatimus 0,6 euron korotuksesta tuntipalkkoihin tai vähintään 4,5 prosenttia. Toisen vuoden vaatimus on 0,55 euroa ja 3,8 prosenttia.

Työnantaja on pitänyt vaatimuksia liian kalliina. Oli ratkaisu mikä tahansa, sopimuskierroksen päänavaajan palkankorotustaso määrittelee pitkälti muiden alojen palkankorotustason.

Kemian sopimusten piiriin on nyt tulossa noin puolet 48 000 jäsenestä.

Metalli- ja teknologiateollisuus pyrkii tekemään ratkaisujaan ensi viikon keskiviikkoon mennessä, jolloin SAK:laisen Metalliliiton valtuusto kokoontuu. Metalliliitolla on jäseniä noin 166 000.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.