Tulossa tyly käänne säässä: Turha haaveilla helteistä

Helteiden ystävät voivat pistää elokuun kuudennen päivän aikakirjoihin. Siitä alkoi kesän tähän mennessä pisin helleputki, joka kesti seitsemän päivää.

Kuun puolivälin jälkeen helteet vielä palasivat, ja kesän hellepäivien määrä nousi tusinaan. Muutama bonuspäivä voi vielä olla luvassa viikonlopun ja alkavan viikon ansiosta, ennakoi Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Helena Laakso.

– Alkuviikko on vielä suuressa osassa maata aurinkoinen ja lämmin. Etelä- ja länsiosissa maata ollaan ehkä hellelukemissakin.

Lapissa lämpötilat alkavat laskea jo maanantaina, sadekuurot yleistyvät ja päivälämpötilat jäävät alle kahdenkymmenen.

Jos lämmöstä haluaa ottaa kaiken irti, se pitää tehdä heti. Koko maan säässä tapahtuu nimittäin käänne puolenviikon maissa, sanoo Laakso.

– Keskiviikkona korkeapaine väistyy ja lännestä leviää sateita. Edelleen ollaan kuitenkin parissakymmenessä asteessa tai vähän yläpuolella.

Loppuviikolla on luvassa uusia sateita ja sää muuttuu kaiken kaikkiaan epävakaisempaan suuntaan. Helteistä on turha enää haaveilla. Palataan vuodenaikaan nähden tavanomaisiin keleihin.

– Yön ja päivän lämpötilaerot tasoittuvat, eivätkä yöt ole enää niin kylmiä, Laakso toteaa.

Tilastot sen osoittavat: On säitä pidellyt 

Kaiken kaikkiaan hellepäivien saldo jää siis viidentoista haminoille. Toista oli parina aikaisempana kesänä: Viime vuonna hellepäiviä oli touko-elokuussa viisikymmentä ja toissa vuonna vielä pari enemmän. 

Ukkosia on ollut Ilmatieteen laitoksen mukaan huomattavan vähän. Elokuun yhdeksänteen päivään mennessä oli paikannettu noin 23 000 maasalamaa, kun keskimäärin touko-elokuun salamamäärä on 134 000.

Järvien levätilanne on varsin hyvä, sillä kuluneen viikon valtakunnallisissa levämittauksissa erittäin runsaasti levää oli vain kahdessa järvessä: Haapajärvessä Lappeenrannan suunnalla ja Littoistenjärvessä Turun kupeessa.

Runsaasti levää oli kuudellatoista paikkakunnalla ja hieman levää noin viidelläkymmenellä. Lähes 200 mittauspistettä oli sellaisia, joissa levää ei ollut.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.