Tunnelma keskustan ympärillä sähköistyy - katso kuvat

Iltapäivällä käynnistyvä puheenjohtajien vaali sähköistää keskustan puoluekokouksen kulkua. Lappi Areenan piha oli heti aamusta täynnä ehdokkaiden esitteiden ja muun mainostavaroiden jakajia.

Areenan käytävillä oli paikoin jopa hankala liikkua innokkaiden fanien häärätessä ympärillä. Sama linja jatkui myös kokouksessa. Tuomo Puumalan tukiryhmä sai puheenjohtajalta lempeät nuhteet keräännyttyään salin etuosaan ja aloitettuaan Kainuun maakuntalaulun veisaamisen.

Kokouksen lyhyissä puheenvuoroissa on korostettu vahvasti keskustapuolueen tarvetta yhtenäisyyteen. Tehtävänsä jättävä puheenjohtaja Mari Kiviniemi vetosi myös vahvasti puolueväkeä yhdistävän aatteen puolesta. Kiviniemen mielestä koko Suomen etujen ajaminen ja pienen ihmisen puolustaminen on aina taannut keskustalle vahvan menestyksen.

Puolueen suhteellisen vahva kannatus on harvinaista eurooppalaiselle keskustaryhmälle ja Kiviniemen mukaan puoluetta onkin jo vuosikymmeniä veikkailtu turhaan iltaruskon puolueeksi. Kiviniemi kiitteli puolueväkeä yhteistyöstä ja pestinsä monipuolisesta toimenkuvasta. Hän sanoi löytäneensä itsensä monen maailman mahtimiehen tapaamisen jälkeen vaikkapa Huittisten torilta kuuntelemassa pienen ihmisen murheita.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen lupasi paljastaa ehdokkaan, jonka taakse eduskuntaryhmä tulee asettumaan.

– Me tuemme yhtenäisesti sitä ehdokasta, jonka tämä kokous valitsee, Tiilikainen sanoi.

Keskustan puoluekokouksen äänestystuloksen etenemistä voi seurata suorana nettilähetyksenä MTV3 Uutisten nettisivuilta kello 17.00 alkaen.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.