Tuntijakouudistus kaatuu keskustan vastustukseen

Peruskoulun tuntijakouudistus kaatuu keskustan vastustukseen, vahvistaa opetusministeri Henna Virkkunen (kok.). Hän on pettynyt keskustan ratkaisuun.

- Toivon, ettei se viesti keskustan yleisemmästäkin koulutusvastaisuudesta, Virkkunen sanoo.

Virkkusen mukaan uudistus ei etene enää tällä hallituskaudella.

Tuntijakouudistuksella olisi lisätty oppiaineiden valinnaisuutta. Keskustan mielestä uudistukseen ei ollut varattu rahoitusta. Keskusta ei ollut tyytyväinen myöskään uudistuksen sisältöön.

Virkkusen mukaan keskustan väite rahoituksen puuttumisesta ei pidä paikkaansa.

- Osoitin, kuinka opetus- ja kulttuuriministeriön kehyksen sisältä voidaan vuoteen 2020 saakka rahoittaa nämä uudet kustannukset myös niin, että kunnille kompensoidaan täysimääräisesti niille syntyvät lisäkustannukset.

Opetusministeri sanoi pitävänsä keskustan käyttäytymistä "hyvin erikoisena". Hän katsoi rakentaneensa hyvän kompromissin, jossa myös hallituskumppanien tavoitteet ja huolet oli huomioitu.

(MTV3 - STT)

Katso Raimo Pitkäsen juttu

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.