Tuomioja arvostelee Yhdysvaltoja vankien kohtelusta

Ulkoministeri Erkki Tuomioja sanoo, että Yhdysvaltojen tulisi kohdella Kuuban Guantanamossa pitämiään Talebanin ja al-Qaedan vankeja sotavankeina.

Ylen Radiouutisten haastattelussa Tuomioja sanoi, että vankien pitäminen kahlehdittuina häkkimäisissä selleissä ei ole hyväksyttävää.

Ihmisoikeusjärjestöt ja viimeksi Britannia ovat arvostelleet vankien kohtelua. Yhdysvallat on pidättänyt Ruotsin kansalaisen Afganistanissa epäiltynä kuulumisesta al-Qaeda-verkostoon. Pidätyksen vahvisti Ruotsin ulkoministeriö illalla. Ruotsalainen on kuljetettu Quantanamoon.

Yhdysvaltain puolustusministeri Donald Rumsfeld on selostanut afganistanilaisten vankien kohtelua. Hänen mukaansa on epäreilua vihjailla, että niinkin "kovaksi keitettyjä" terroristeja kohdeltaisiin epäinhimillisesti.

-En epäile hetkeäkään, etteikö vankien kohtelu olisi inhimillistä ja sopivaa ja etteikö se noudattaisi suurelta osin Geneven sopimuksia, Rumsfeld sanoi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.