Tuomioja: Heinäluoman vetäytyminen reilu teko

SDP:n puheenjohtajaehdokkaaksi on toistaiseksi ilmoittautunut vain kansanedustaja Erkki Tuomioja. MTV:n uutisten haastattelussa Tuomioja myönsi, että Eero Heinäluoman jättäytyminen puheenjohtajakilvasta tuli myös hänelle yllätyksenä.

- Se on tietysti yllätys, koska varmasti jokseenkin kaikki ovat lähteneet siitä, että hän olisi ehdolla. Toisaalta olen itse ilmoittautunut tilanteessa, jossa ei ollut ketään muita ehdokkaita. En ole myöskään halunnut nähdä tätä minään vastaehdokkuuskysymyksenä, vaan puolueen uusiutumistarpeen ilmaisuna, Tuomioja sanoi.

Tuomiojan mukaan Heinäluoman vetäytyminen oli reilu teko, koska hän ilmoitti ottavansa vastuun vaalituloksesta ja puolueen huonosta vaalikehityksestä, vaikka sitä ei yhden henkilön syyksi voidakaan laittaa.

Hän uskoo vakaasti, että Heinäluoman ratkaisun myötä puolueeseen on luvassa muutosta.

- Muutoksen laatu jää vielä avoimeksi, koska tässä on varmasti nyt sellainen vaihe, että hyvin monet miettivät uudelleen asetelmia. Jokatapauksessa muutos on tulossa, Tuomioja arvioi.

- Minusta on tähänkin saakka ollut tärkeää, että puolueesta saadaan tulevaisuuteen suuntautunut, avoin liike. Toivon, että tämä antaa pontta myös tälle ajatukselle, että vastaisuudessa puolueen puheenjohtaja tulisi valita jäsenäänestyksellä.

Tuomioja toivoo saavansa tukea monelta suunnalta.

-Ainakin lähtökohtaisesti vaikuttaa, että tukea ja luottamusta on, Tuomioja toteaa.

Tuomioja toivoo puheenjohtajakilpaan keskustelua siitä, minkälaista ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja minkälaista talous- ja yhteiskuntapolitiikkaa sosiaalidemokratia haluaa toteuttaa ja millä tavalla toimien siihen saadaan kannatus.

Heinäluoman ilmoituksen jälkeen muun muassa kansanedustajat Tarja Filatov ja Jutta Urpilainen ilmoittivat harkitsevansa puheenjohtajaehdokkuutta uudelleen.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.