Tuomioja ja dosentti Bäckman kävivät sähköpostikeskustelua

Ulkoministeri Erkki Tuomioja kertoo tämän illan 45 minuuttia -ohjelmassa käyneensä keskustelua dosentti Johan Bäckmanin kanssa sähköpostin välityksellä.

Tuomioja myöntää vaikuttuneensa lahjakkaaksi kokemastaan nuoresta tutkijasta monen muun suomalaisen tavoin 2000-luvun alussa. Bäckman lähestyi ministeriä sähköposteillaan ja Tuomioja vastasi. Syntyi keskustelua ja yhteydenpitoa. Sittemmin mielipiteenvaihto on tyrehtynyt.

– Hän lähettelee silloin tällöin sähköposteja, jotka merkitsen vain itselleni tiedoksi, Tuomioja sanoo illan 45 minuuttia -ohjelmassa.

Yhteydenpitonsa kiivaimpina vuosina Johan Bäckman syytti Suomen ulkoministeriötä Venäjän vastaisuudesta. MTV3 Uutisten haastattelussa Bäckman myöntää lähettäneensä Tuomiojalle sähköposteja.

– No kyllä tällaista kirjeenvaihtoa on ollut. Onkohan siinä ollut jotain tällaista kommentointia muistaakseni kansainvälisistä asioista. En muista enää kovin tarkkaan. Lähinnä minä olen kommentoinut asioita, Bäckman sanoo.

Hän sanoo saaneensa Tuomiojalta "toisinaan vastauksia".

– Tuomioja on vastannut toisinaan sellaisilla tiiviillä vastauksilla. Hän on vastannut niin kuin kansalaispalautteeseen. Jos kansalaiset jotain kysyvät, hänellä on yleensä tapana vastata, jos hänellä on aikaa. Ei mitään semmoista isompaa keskustelua ole käyty, Bäckman toteaa.

Oletteko ollut häneen vielä yhteydessä?

– Heinäkuu 2011 näyttää olevan viimeinen häneltä saama vastaus. Minun mielestäni viime aikoina on ollut hyvin vähän mitään yhteydenpitoa. Siitä on jonkin verran aikaa, kun olen ollut häneen viimeksi yhteydessä, Bäckman toteaa.

Osa kiistää tavanneensa Bäckmanin

45 minuuttia -ohjelma kertoi viime viikolla dosentti Johan Bäckmanin itärikollisuutta käsittelevän väitöskirjan epäselvästä lähdeaineistosta. Tutkimuksen keskeisimpänä lähteenä käytetyt turvallisuusviranomaiset eivät tienneet teemahaastatteluista, joilla Bäckman kertoi keränneensä tutkimusaineistonsa.

Ohjelman jälkeen Helsingin yliopisto antoi Bäckmanille kaksi viikkoa aikaa selvittää tutkimusaineistoonsa liittyvät epäselvyydet. Bäckman vastasi pyyntöön julkaisemalla internetissä neljänkymmenen henkilön nimet ja virkapaikat 113 haastatellun asiantuntijan aineistostaan.

Osa haastatelluista muistaa keskustelleensa itärikollisuudesta Bäckmanin kanssa, osa ei ole varma ja osa kiistää koskaan edes tavanneensa Johan Bäckmania.

(MTV3)

Katso Tuula Malinin juttu (45 minuuttia 14.11.2012)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.