Tuomioja: Libanon odottaa EU:lta paljon

Ulkoministeri Tuomiojan matka Lähi-idässä päättyy tänään.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja on tavannut tänään Beirutissa lähes koko Libanonin hallituksen. Hallituksen mielestä alueelle tarvitaan tulitauko pikaisesti.

- Tämä on ilman muuta Libanonin hallituksen päällimmäinen asia tällä hetkellä. Sotatoimet halutaan saada loppumaan nopeasti, Tuomioja kertoo.

Tuomiojan mukaan Libanon odottaa paljon EU:lta, jonka koetaan osoittaneen solidaarisuutta Hizbollah-järjestön ja Israelin taistelutantereeksi joutunutta maata kohtaan.

- Odotukset EU:lta ovat nyt sekä poliittisia että käytännöllisiä. Libanon tarvitsee vahvistusta tässä tilanteessa, Tuomioja sanoo.

Ulkoministeri on keskustellut Libanonin hallituksen kanssa myös suunnitteilla olevista kansainvälisistä joukoista, joita pidetään avainasiana Libanonin rauhoittamisessa aseellisilta ryhmiltä jatkossa.

Tuomioja määrittelee tavoitteeksi sen, että Libanonin hallitus pääsisi joukkojen tuella herraksi omalla maallaan. Sen tulisi pystyä vastaamaan maan turvallisuudesta ja rajavalvonnasta niin, ettei muuta aseellista toimintaa maassa olisi lainkaan.

Huolta avustuskuljetuksista

Tuomioja tapasi Beirutissa myös järjestöjen edustajia, jotka kertoivat maan sisäisten pakolaisten hädästä sotatoimien moukaroidessa maata. Sotatoimialueella Etelä-Libanonissa edelleen olevien siviilien määrää ei tarkalleen tiedetä.

- Jokainen alueella oleva ihminen on nyt todellisessa vaarassa. Maan sisäisten pakolaisten määrä on jo useita satoja tuhansia ja se kasvaa koko ajan, selvittää Tuomioja.

Israel on luvannut turvata avustuskuljetukset, mutta savun noustessa yhä uusista pommituskohteista libanonilaiset epäröivät lupauksen pitävyyttä.

Tuomioja matkusti Beirutiin Israelista. Kotimaahan hänen on määrä palata vielä tänään.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.