Tuomioja paheksuu Jäätteenmäen kommentteja

Ulkoministeri Erkki Tuomioja sanoutuu irti Anneli Jäätteenmäen Irak-perusteluista. "Olisi ollut hyvä, että puheenjohtaja Jäätteenmäki olisi pystynyt perustelemaan Irak-julkitulonsa ilman, että hänen olisi tarvinnut mennä selkäni taakse."

Erkki Tuomioja

Ulkoministeri Erkki Tuomioja on suivaantunut siitä, että keskustan puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki on viitannut toistuvasti hänen lausuntoihinsa Irak-kannanottojaan perustellessaan. Tuomioja sanoo, että epämääräisillä kommenteillaan Jäätteenmäki on antanut vaikutelman, että hänen lausuntonsa samasta aiheesta tukevat häntä.

- Viimeksi Jäätteenmäki teki tämän keskiviikkona ja torstaina MTV 3:n ja Ylen TV 1:n vaalikeskusteluissa, vaikka jo keskiviikkona Ylen aamu-tv:ssä olin tehnyt asian omalta puoleltani selväksi, Tuomioja paheksuu.

Ulkoministeri huomauttaa todenneensa, että "olisi ollut hyvä, että puheenjohtaja Jäätteenmäki olisi pystynyt perustelemaan Irak-julkitulonsa ilman, että hänen olisi tarvinnut mennä selkäni taakse". Jäätteenmäki on vaalikeskusteluissa viitannut siihen, että ulkoministeri Tuomioja on myöntänyt Yhdysvaltojen apulaisulkoministerin Marc Grossmanin tulkinneen Suomen aseman Irak-kysymyksessä väärin.

Grossman oli todennut, että Washingtonissa 28. helmikuuta järjestettyyn tilaisuuteen oli kutsuttu ne maat, jotka olivat luvanneet Yhdysvalloille apua tai yhteistyötä Irak-kysymyksessä. Suomi oli mukana tässä tapaamisessa, jonka Tuomioja katsoo kuitenkin olleen pelkkä tiedotustilaisuus.

- Suomen linja ei ole missään vaiheessa ollut epäselvä: tuemme YK:ta. Jäätteenmäki olisi koska tahansa voinut tarkistaa ensin suoraan ulkoministeriltä, miten olemme eri yhteyksissä toimineet.

Tuomiojan mielestä keskustan kannattaisi kenties käydä sisäistäkin keskustelua menettelytavoista.

- Kun suhtautumisesta Irakin kriisiin ei ole ollut hallituksessa eikä hallituksen ja opposition välillä mitään erimielisyyttä, niin ei ole Suomen etujen mukaista, että tällaista käsitystä kuitenkin viedään myös kansainväliseen levitykseen.

(MTV3-STT)

Palkansaajajärjestöt ovat vedonneet rauhanomaisen ratkaisun puolesta Irakin kriisissä. Pääministeri Lipposelle luovutetussa paperissa ay-liike antaa tukensa presidentin ja hallituksen linjalle. STTK:n, SAK:n ja Akavan puheenjohtajat kuitenkin kiistävät, että kannanotolla annettaisiin tukea myös Lipposen jatkolle pääministerinä.

Katso Eeva Mikkosen juttu aiheesta
(Seitsemän uutiset 14.03.2003)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.