Mainos

Tuomioja: Suomalaiset Syyriaan nopealla aikataululla

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) mukaan suomalaisia sotilastarkkailijoita saattaa lähteä Syyriaan nopealla aikataululla. YK:n turvallisuusneuvosto on päättänyt lähettää paikalle 30 tarkkailijan etujoukon, johon myös Suomella on valmius osallistua.

Syyrian tulitauko on osoittautunut hataraksi, ja Tuomioja myöntää, että operaatiossa on riskinsä. Ammuskelun jatkumista hän ei kuitenkaan pidä odottamattomana.

– Tämän tarkkailutehtävän tarkoituksenahan on raportoida mahdollisista rikkomuksista ja läsnäolollaan vaikuttaa siihen, että tulitauko pitäisi.

Jos tilanne merkittävästi pahenee, tarkkailumissio raukeaa, Tuomioja sanoo.

Osallistumista koskevat päätökset tehdään alkuviikosta. Tuomiojan mukaan poliittisesta kannasta sovittiin hallituksen ja presidentin kesken jo perjantaina.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.