Tuomioja: Suomi ei tyrkytä seuraajaa Holkerille

Tuomioja sanoo ymmärtävänsä täysin Harri Holkerin ratkaisun. Holkeri jätti eilen eronpyyntönsä Kosovon YK-hallinnon Unmikin johtajan paikalta.

Yhdysvaltoihin työvierailulle saapunut ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) kertoi kuulleensa valtioneuvos Harri Holkerin erosta Kosovon YK-hallinnon Unmikin johtajan paikalta puhelimitse.

- Hän soitti aamulla ja kertoi asiasta. Selvästi stressi on ollut niin kova, että ymmärrän hänen ratkaisunsa, Tuomioja sanoi Washingtonissa. Holkeria arvosteltiin kovasti sekä Kosovossa että kansainvälisesti maakunnan maaliskuisten mellakoiden takia. Arvostelua esitti serbien ja albaanien lisäksi muun muassa Yhdysvaltain entinen Balkanin-erityislähettiläs Richard Holbrooke.

Tuomioja puolusti eronpyyntönsä eilen YK:n pääsihteeri Kofi Annanille jättänyttä Holkeria.

- Niin kuin hän itse joskus sanoi, se oli "mission impossible" (mahdoton tehtävä). Hänen edeltäjänsä saivat samanlaista kohtelua. Harri Holkerin henkilökohtaisessa käyttäytymisessä ei arveluttavia piirteitä ollut, Tuomioja puolusti.

Ulkoministerin mukaan Suomi ei aktiivisesti lähde tarjoamaan seuraajaa Holkerille, sillä YK:lla on omat nimilistansa tällaisiin tehtäviin. Hän arveli, että kyselyjä New Yorkin päämajasta tällä kertaa tuskin tulee. Tuomioja tapaa tänään Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powellin. Asialistalla on EU:n ja Yhdysvaltain välisiä sekä kansainvälisiä kysymyksiä, joista Irak luonnollisesti nousee etualalle. Tuomioja ei halunnut vielä kommentoida tarkemmin amerikkalaisten ja brittien YK:n turvallisuusneuvostoon tuomaa uutta Irakin päätöslauselmaa.

- Kaikki haluavat suvereniteetin. Tuskin siinä on sellaisia kohtia, joista ei nyt voitaisi neuvotella. Yhdysvalloissa on nyt meneillään itsetutkiskelu, Tuomioja luonnehti ilmapiiriä.

(MTV3-STT)

(Huomenta Suomi 26.05.2004)

Muun muassa YK:n ihmisoikeusraportoijana toiminut Elisabeth Rehn ymmärtää Harri Holkerin ratkaisua. Kosovon hallinnointi on mahdoton tehtävä, sanoo myös Rehn.

(Huomenta Suomi 26.05.2004)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.