Tuomiojan lausuntoa hämmästelty – "karjalaistyttö ei ollut sotaretkellä"

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan viime viikonloppuinen lausunto alaikäisestä karjalaistytöstä on herättänyt ihmetystä.

Tuomiojan mukaan Lontoossa oli jäänyt kiinni suomalaistyttö, joka oli matkalla taistelemaan Lähi-itään.

Poliisin mukaan tytön tapauksessa ei ole ollut kyse sotaretkestä.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja puhui Ylen Ykkösaamu –ohjelmassa viime lauantaina muun muassa radikalisoitumisesta. Näin Tuomioja sanoi haastattelussa.

– Tässä oli joitakin kuukausia sitten tapaus, jossa alaikäinen suomalainen tyttö, ihan siis pohjoiskarjalaistaustainen, otettiin talteen Lontoon lentokentällä. Koska hän oli matkalla taistelemaan Lähi-itään näiden fundamentalistien joukoissa, Tuomioja sanoi.

Muut viranomaiset ovat hämmästelleet Tuomiojan lausuntoa. Poliisilähteiden mukaan sellaista tietoa ei ole, että tyttö olisi ollut sotaretkellä. Poliisi ei epäile tapaukseen liittyvän mitään rikosta.

Tuomioja ei tänään halunnut kommentoida lausuntoaan MTV Uutisille. Myös ulkoministeriö kieltäytyi kommenteista.

Ministeriö on aiemmin kertonut, että yhteistyötä tehtiin eri viranomaisten kanssa ja alaikäinen tyttö saatiin palautettua nopeasti Suomeen.

Tuomiojan lausuntoa paheksutaan voimakkaasti Terroristiksi leimattu Facebook-sivustolla. Verkoston mukaan kyseessä on perätön syytös ja lausuntoa kommentoi sivuston mukaan myös asianomainen itse.

– En ole ollut matkalla Syyriaan missään vaiheessa. Lähdin Lontooseen eikä sieltä ollut tarkoitus matkustaa eteenpäin ja sieltä Lontoosta siis mut palautettiin Suomeen.

– Ministerin kommentti tuli yllätyksenä mulle, mun perheelle ja viranomaisille, jotka ovat käsitelleet mun asiaa loppuun asti. En olisi uskonut näin tapahtuvan, varsinkaan Suomessa, sivustolla kirjoitetaan.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.