TV-Opas

Tupakka-askit täyttyvät varoituskuvista Suomessakin

Tuotemerkittömät tupakka-askit ovat olleet suomalaisessa tupakkakeskustelussa jo pitkään. Muutaman vuoden kuluessa meikäläisiin askeihin tulee kuvavaroituksia tupakkatuotteiden haitoista.

Sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies Meri Paavola sanoo, että ministeriössä tehtiin ehdotus asiasta jo 2008.

– Silloinen ministeri Paula Risikko lähetti EU-johdolle kirjeen tuotemerkittömistä askeista.

Tuotemerkitön tupakka-aski tarkoittaa Paavolan mukaan sitä, että askissa olisi kyllä tupakkamerkin nimi, mutta tutut logot ja värit puuttuisivat. Nimetkin olisi painettu samanlaisilla kirjaimilla, merkistä riippumatta.

Australia otti tuotemerkittömän askin käyttöön vuonna 2012. Paavolan mukaan muu maailma seuraa nyt,  miten Australian käy. Euroopassa kaikkein lähimpänä tuotemerkittömyyden toteutumista ollaan Irlannissa ja Englannissa.

Direktiivi muuttaa askeja

Suomessa tuli joulukuun alussa voimaan uusi tupakkadirektiivi. Siinä ei esitetä tuotemerkittömyyttä kaikkiin EU-maihin, vaikka kansallisesti sitä voidaankin valmistella ja panna asia täytäntöön.

– Oli mahdottumuus, että kaikki 28 jäsenvaltiota olisivat olleet yhtä mieltä tupakkatuotteista, Paavola sanoo.

Suomessakin tupakka-askien pinta muuttuu radikaalisti, kun EU-tasolla päästiin sopuun kuvavaroituksien käytöstä. Suomessa kuvat tulevat muutaman vuoden kuluessa.

Suomalaisiin askeihin tulee 14 eri kuvan sarja. Kuvat kiertävät sitten askien kyljissä. Kuvasto vaihdetaan muutaman vuoden välein.

– Kuvat täyttävät noin 65 prosenttia askien etu- ja takapinnasta. Kuvissa on symboleja sekä joitain kuvia tupakkasairauksista. Voi olla esimerkiksi rutistunut omena tai tyhjät lastenvaunut varoituksena siitä, että tupakointi voi aiheuttaa lapsettomuutta. Ei pelkkiä kauhukuvia, Paavola kertoo.

Tupakka pois kokonaan

Suomessa tupakkalain tavoitteena on tupakkatuotteiden käytön loppuminen.

– Uskoisin, että tätä ajetaan varmasti. Päätöstä ei asiasta ole virallisesti tehty, mutta tähän suuntaan ollaan menossa.

Paavola kertoo, että uutta tupakkapoliittista ohjelmaa ollaan tekemässä jo nyt. Hänen mukaansa tupakkalain muutoksen yhteydessä 2010 esitettiin jo tuotemerkittömiä askeja.

– Tuolloin asiaa ei hyväksytty. Voi olla, että nyt aika on toinen.

Paavolan mukaan nuorten ja aikuisten tupakointi vähenee Suomessa jatkuvasti.

– Savuton Suomi 2040 saattaa hyvinkin onnistua, jos voimme tehdä kaikki mahdolliset toimenpiteet sen saavuttamiseksi.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.