Tupakkajätti uskoo uuden direktiivin vievän Suomesta tuhansia työpaikkoja

Tupakkateollisuutta korpeaa Euroopan unionin uusi tupakkadirektiivi, joka haluaa kieltää muun muassa mentolisavukkeet.

Tupakkajätti Philip Morris Internationalin teettämän laskelman mukaan Suomesta katoaa tupakkadirektiivin vuoksi 2500 työpaikkaa ja verotulot vähenevät 130 miljoonaa euroa.

Euroopasta työpaikkoja lähtisi konsulttiselvityksen mukaan 175000, ja verottajan kassaan tulisi EU-tasolla viiden miljardin euron aukko.

– Pidän tätä normaalina lobbauksena. Tupakkateollisuus esittää aina tällaisia hurjia lukuja, kun kiristyksiä ollaan tekemässä, sanoo johtaja Kari Paaso sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Suomi kannattaa muun muassa ehdotusta, jonka mukaan kaikki tupakka-askit olisivat suunnilleen samannäköisiä. Euroopan parlamentin on tarkoitus päättää tupakkadirektiivin lopullisesta sisällöstä syksyllä.

Tupakkateollisuus tuo Suomelle suoria verotuloja vuodessa noin 700 miljoonaa euroa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos arvioi, että tupakointi työajalla aiheuttaa työnantajalle vuodessa noin 4400 euron menetyksen työntekijää kohden

Noin miljoona suomalaista polttaa tupakkaa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.